Tutkimus: Haaveilun ja päiväunien ajan aivot tekevät raskasta työtä

0
Darthmouthin ylipiston tutkimuksessa selvisi, että haaveillessa aivot itseasiassa keskittyvät käsittelemään tärkeämpiä asioita, jotka eivät liity siihen hetkeen. Ongelman aiheena voi olla illan päivällinen tai...

Q Drum -kuljetussäiliö

0
Sadat miljoonat ihmiset ympäri maailmaa joutuvat kantamaan vetensä jopa kilometrien päästä. Tämä Q Drum -kuljetussäiliö helpottaa varmasti monen ihmisen elämää pysyvästi. Veden lisäksi säiliö...

Japanilainen yritys on kehittänyt hansikkaan, jonka avulla on mahdollista tunnustella kolmiulotteisia...

0
Oletko koskaan miettinyt miltä tuntuisi käpälödä ja tuntea tietokoneen ruudulla näkyviä asioita? Pian tämäkin onistuu, sillä Japanilainen NTT Comware niminen yritys esitteli keskiviikkona kehittämänsä...

Laskuvarjohyppäystä avaruudesta

0
Joukko avaruustiedemiehiä suunnittelee laskuvarjohyppyä avaruudesta maan pinnalle. Ensimmäinen testihyppy on kaavailtu vuodelle 2009, 36 kilometristä. Hyppyä varten on suunniteltu erityinen puku, joka antaa happea,...

Laserilla varustettu Boeing 747 torjumaan terroristeja

0
Pentagonin johdolla Amerikassa on kehitelty jo jonkin aikaa laser-säteellä varustettua lentokonetta torjumaan ohjuksia. Boeing 747 perään on kiinnitetty megawatin luokkaa oleva chemical oxygen iodine...

Kevytmetallivanteet romukoppaan – muoviset lasikuituvanteet tulevat!

0
Vaikka kevytmetallivanteet ovatkin tätä nykyä lähinnä koristeseikka autossa, niin alkuperäinen tavoite näille oli auton painon keventäminen. Saksalaisessa Fraunhofer instituutissa työskentelevät tutkijat ovat kuitenkin...

Ilmastonlämpeneminen estää ydinvoiman käyttöä

0
Ranska joutui kuumana vuonna 2003 sulkemaan tai laskemaan tuotantotehoaan 17:ssä sen 58:sta ydinvoimalasta. Ongelmana on vesistöjen lämpeneminen. Ydinvoimalat nimittäin joutuvat pumppaamaan suuret määrät vettä...

Simulaatio WTC-iskun lentokoneen törmäyksestä

0
Monet ovatkin jo varmaan nähneet tämän videon, mutta laitetaan se nyt kuitenkin. Purduen yliopiston tutkijat ovat luoneet simulaation 9/11 WTC-terrori-iskusta. Törmäyksessä on simuloitu materiaalin,...

Ihmissusi-tutkimussalkku kaupan eBayssa

0
Verkkohuutokauppa eBaysta tuntuu löytyvät ihan mitä tahansa. Tällä kertaa myyntiin on ilmestynyt ihmissusiin liittyvää tutkimusmateriaalia sisältävä salkku. Salkku sisältää mm. Ihmissuden sikiön, turkkia, sekä...

Kasvoneleillä tunteita ilmaiseva robotti

0
Japanilaisessa Meiji -yliopiston tutkimuslaboratoriossa on kehitetty robotti nimeltään Kansei, joka kykenee ilmaisemaan kasvon eleillään jopa 36 eri tunnetilaa. Robotti on ohjelmoitu tunnistamaan sille lausuttuja...