Blog
Australialaiset tiedemiehet pyrkivät vähentämään avaruusromua lasereiden avulla
Vaikka maapallolle näkyy yleensä vain kaukaiset tähdet ja planeetat sekä kuu ja aurinko, niin avaruudessa leijuu paljon muitakin kappaleita. Aivan ...
Noiseless Karaoke Mute Mic 2 mahdollistaa lauleskelun muita häiritsemättä
Etenkin Japanissa ja ruotsinlaivoilla karaoke on vielä suuressa suosiossa. Mikäli sattuu kuitenkin asumaan hieman ohutseinäisemmässä kerrostalossa ja ei omaa aivan ...
Blocks – palasista koostuva älykello
https://www.youtube.com/watch?v=M86jRh8a4w4 Viime vuonna julkisuuteen nousi idea matkapuhelimesta, jonka voisi koota erilaisia ominaisuuksia sisältävistä palikoista. Nyt sitten Googlekin suunnittelee tällaista laitetta ...
Ikkunoista läpinäkyviä valkokankaita
Perinteisiä ikkoinoita korvaavia näyttöjä on jo nähty monessa erilaisessa sovelluskohteessa. Näiden kanssa joutuu kuitenkin aina valitsemaan, haluaako seurata oikeaa maailmaa ...
iPhone 5 jäljittää liikkeitä jopa akun ”loputtua”
M7-sensori, Wikipedia Nykyiset älypuhelimet sisältävät vaikka millä mitalla tekniikkaa, mutta ovat samalla melko suljettuja kokonaisuuksia. Näin ollen peruskäyttäjän on todella ...
Pizza Hutin konsepti tulevaisuuden pizzerian pöydästä
https://www.youtube.com/watch?v=xvT0MCugb58 Tieteiselokuvista tutut hilavitkuttimet pilkahtavat pikku hiljaa myös nykyiseen maailmankuvaan. Tähän mennessä on jo ainakin nähty erilaisia interaktiivisia mainoskylttejä ja ...
Skirmos on avoimen lähdekoodin laserhippa
https://www.youtube.com/watch?v=ZRPdwSoNJ_I Moni saattaa tuntea värikuulia ampuvat aseet, joilla pelataan erilaisia leikkimielisiä taisteluita niille tarkoitetuilla alueilla. Toinen versio tällaisesta lajista on ...
DRM-lukitut kahvinkeittimet saattavat olla pian todellisuutta
Laittomia digitaalisia kopioita erilaisista ohjelmista on pyritty kitkemään ties minkälaisilla keinoilla. Yksi näistä on DRM, joka tulee lyhenteenä englannin kielen ...
Halvin ratkaisu veden puhdistamiseen kasvaa suoraan maassa?
Puhdas vesi on asia, josta on ainainen pula etenkin tietyissä osissa maapalloa. Vaikkakin veden puhdistamiseen on kehitetty lukuisia tekniikoita, ovat ...
Ear Switch on konsepti korvaan puhuvasta tietokoneesta
Nyt kun Googlen Glass-lasit ovat olleet tiedossa jo jonkin aikaa, on vastaavanlaisia härveleitä pulpahtanut markkinoille useampikin pari. Hiroshiman yliopistossa työskentelevä ...
HAV304 – ilmalaivojen uusi tuleminen?
Ilmalaivat olivat aikoinaan melko näyttäviä härveleitä. Tällaisista vekottimista kiinnostuneiden harmiksi suihkumoottoreilla varustetut lentokoneet syrjäyttivät nämä kulkuvälineet melko pian. Nyt Isossa-Britanniassa ...
Ruotsalainen yritys keksi uuden tavan mainostaa hiustuotteitaan
Nykymaailmassa alkaa olla jo niin paljon erilaisia virikkeitä, että perinteiset mainokset eivät enää erotu tarpeeksi massasta. Näin ollen mainosyhtiöt joutuvatkin ...
Spritz tarjoaa uuden tavan lukea tekstiä nopeasti
Nykyisin markkinoilla on jo lukuisia erilaisia älykkäitä rannekelloja sekä muita pienikokoisia mobiililaitteita. Jo matkapuhelimen näytön koko voi tuntua useammalle sisällölle ...
Density tarkkailee kaupoissa vierailevia ihmisiä
Osa nykyihmisistä on jo sitä mieltä, että heitä tarkkaillaan liiaksikin. Markkinointi ja erilaiset liikkeet toisaalta taas saavat suurta hyötyä erilaisista ...