Blocks – palasista koostuva älykello

AdminSB

https://www.youtube.com/watch?v=M86jRh8a4w4

Viime vuonna julkisuuteen nousi idea matkapuhelimesta, jonka voisi koota erilaisia ominaisuuksia sisältävistä palikoista. Nyt sitten Googlekin suunnittelee tällaista laitetta Project Ara:ssaan. Samalla älykellot tekevät tuloaan ja erilaisia yrittäjiä on markkinoilla jo useampikin. Blocks päätti yhdistää nämä kaksi tekniikkaa ja alkoi kehittää palasista koottavaa älykelloa.

Järjestelmä perustuu siihen, että kellon ranneke voidaan rakentaa pienistä yhteen napsautettavista osasista. Näissä paloissa on sitten erilaisia toimintoja, kuten esimerkiksi kameroita, GPS-siruja, liikkeentunnistimia, sormenjälkiskannereita sekä näyttöjä. Näin ollen kukin käyttäjä voi kustomoida kellonsa tarpeidensa mukaan ja halutessaan päivittää osia uudempiin. Rannekkeen voi lopulta säätää sopivan kokoiseksi pelkillä sitä pidentävillä osasilla.

Systeemistä pyritään lisäksi tekemään kehittäjille avoin, jotta kuka tahansa voisi rakentaa jopa omia palasia kelloonsa. Tällä hetkellä laite on vasta kehityksessä, mutta alta löytyvältä lähdesivulta voi lisätä itsensä firman tiedotuslistalle.

Lähde