Lontoon olympialaisiin on aikaa neljä vuotta ja britit odottavat tietenkin suuria turistimassoja ja median huomiota. Mikäs sen parempi paikka sitten päteä, vaikkapa ottamalla käyttöön vetypolttokenno -takseja. Kokonaisprojekti on monivaiheinen ja se rahoitetaan valtion taholta monessa osassa. Lotus Engineering voitti aiheesta kilpailun ja alkaa kehittämään uutta autoa osapotilla 29 miljoonan euron kokonaissummasta, joka on varattu vähäpäästöisten autojen kehittämiseen.

Lopputulokseksi odotetaan hybridi-autoa, jossa on integroituna polttokennoteknologia sähkömoottoriin sekä vedynvarastointijärjestelmään. Tarkoituksena on lähteä liikkeelle testipenkistä ja kehittää kaksi toimivaa taksia. Lopullisessa suunnitelmassa taksit voivat ajaa tankkaamatta vuorokauden ja huippunopeus on 120km/h. Olympialaisten jälkeen autot jäävät liikenteeseen. Positiivista, että valtio rahoittaa näinkin tärkeää kehitystä!

Lähde: www.autospectator.com

Edellinen artikkeliKiinalainen firma rakensi lentävän lautasen 12 vuodessa 2,6 miljoonalla eurolla
Seuraava artikkeliPhoenix Mars -laskeutuja löysi Marsista vettä!

12 KOMMENTIT

  1. :O

    Johan oli korkea aikakin, että jossain tajutaan tehdä auto joka käy ilman bensaa.

    Sitten odotellaan mersua ja bemaria, joiden tuotettua jotain käyttökelpoista kaikki muut menevät perässä.

    edit: niin, tesla moottori oli jo aikaisemmin. ja sitä ennen gm teki kans jotain kokeiluja jotka mystisesti hyllytettiin vaikka parkkipaikka oli jo täynnä tuotettuja, käyttökelpoisia sähköautoja. ja varmaan on muitakin.

  2. Voivoi miksi pelätään tehdä niitä 100% sähköautoja.. Hyötysuhteet menee heikoksi kun lisätään se vety siihen :/ Vrt. normaalin auton hyötysuhde ~17%, vetyauton jotain 20-30% ja sähköauton helposti yli 50%. Argh!

  3. Ehkä siksi että sähköautojen heikko puoli on virranlähde eli akku joka tuppaa aina loppumaan nopeasti kesken.. Ja tossa tekstissähän lukee että lopputuloksena halutaan auto joka voi ajaa tankkaamatta vuorokauden.. Siksi halutaan hybridi eikä pelkkää sähköautoa.

  4. Juuri näin. Kun meno loppuu, voi vetyä tankata pariin minuuttiin täyden tankillisen ja matka jatkuu. Akkukäyttöisessä menopelissä ei tällainen onnistu. Akuston lataus kestää parhaimmassakin tapauksessa useita tunteja, vanhoissa kuluneissa elcateissa (postin aikoinaan käyttämät hiacen akkumuunnokset) saattoi mennä jopa vuorokausi.

  5. TM on kyllä helvetin hieno auto ja innovaatio- Edullinenkin, jos miettii että ~100000$ ja käyttökustannukset muutaman sentin per km ja auto lähes huoltovapaa (muistaakseni jarrulevyt ja palat vaihdettava 100000km välein ja thats it)

    Sähköautot tulis olemaan se seuraava jos niihin keksittäis keino ”tankata” parissa minuutissa. Lähdeppä mökille 700km ja lataa 400km kohdalla teslamoottori täyteen. Lyhyillä matkoilla (kotoo töihi) varmasti teslamotin tapaiset rulettaa kympillä.

    Standardin mukainen akkupatterilipas kaikkiin autoihin ja helposti vaihdettavaksi, jotta voi iskeä täydet patterit autoon huoltoasemalla ja antaa vanhat vaihtoon ja maksaa välistä palvelumaksun? Monimutkaista ja lisäksi BMW-kuskit ym egoilijat saa pelätä että käyttävät samaa akkua kuin se micraa tai puntoa ajava. Toisaalta kyllähän sitä nytkin tankataan samasta hanasta samaa bensaa.

    Hauskaa juhannusta kaikille!

  6. ääh vanha ! oon ite keksiny jo tollasen auton ja myynyt ideaa eteenpäin ilman suurempaa menestystä

  7. Jos ihmettelee miksi sähköautoja ei ole enemmän käytössä
    kannattaa katsella dokumentti: Who Killed the Electric Car

  8. Miksi tappaa lypsävä lehmä. Öljyllä autot kulkee. Jos keksit auton, mikä käyttää polttoaineena normaalia h2o ja kulkee vaikka sen 300km litralla, niin luuleeko joku tosissaan, että voisi ajella sellasella nykypäivänä 🙂

  9. Garion: Nyt en ihan tajunnut, mitä tarkoitat. Miksi ihmeessä ei voisi tuollaisella ajella?

Comments are closed.