profiili_piirakka.gif

Teimme sivuille toissa viikolla, eli viikolla 7 profiilimittauksen, jolla selvitettiin sivuilla vierailevien profiilia. Samalla viikolla sivuilla oli myöskin ensimmäistä kertaa käytössä TNS Gallupin TNS Metrix -kävijämäärämittaus. Tässä siis tietoa kävijämittausten tuloksista.

Kyselyn perusteella, johon vastasi yhteensä 997 henkilöä, Hilavitkutin.com sivuilla vierailevista 92,47% on miehiä ja 80,5% vierailijoista 15-34-vuotiaita. Pääosa kävijöistä on siis selkeästi nuoria mieshenkilöitä.

Mittauksesta selvisi myöskin muiden muassa, että suurin osa ihmisistä vierailee sivuilla kotoa käsin, käy sivuilla vähintään kerran päivässä, ja että 80% kävijöistä harrastaa Internetin ajanvietekäyttöä. Ilahduttavaa oli tietenkin myös saada niin paljon positiivista palautetta mittauksen vapaamuotoisessa palautteessa! Profiilimittauksen koko tulokset löytyvät tarkasteltavaksi tämän linkin takaa.

Samalla viikolla toteutetun TNS Metrix kävijämäärämittauksen perusteella sivuilla oli viikon aikana yhteensä 23 539 uniikkia vierailijaa. Vierailuja oli puolestaan yhteensä 50 429 ja sivulatauksia 134 652 . Vierailuista 97.2% tehtiin Suomesta käsin.

Eli ei sitten muuta, kuin suuri kiitos kaikille kyselyyn osallistuneille vaivannäöstä!

Edellinen artikkeliKeskiaikainen poljettava maailmanpyörä
Seuraava artikkeliRistinollaa paahtoleivällä

16 KOMMENTIT

  1. Kovin miespainotteinen tämä kävijäkunta. Tuo on kyllä hyvä, ettei pahemmin alle 15v porukkaa näy.

  2. Tuon ikäkyselyn olisi voinut toteuttaa hieman tarkemmin. Suurin osa kyselyyn osallistuneista sijoittui ikävälille 15-24. Olisi ollut hyvä, jos mm. tämä ikäryhmä olisi jaettu vielä kahteenosaan. Esim. 15-18 ja 19-24. Ikävälille 15-24 mahtuu siis kymmenen ikäryhmää ja itse kuulun tämän ikävälin viimeisimpään ikävuoteen. Kysely ei anna tarkkaa tilastoa siitä, kuinka paljon alaikäisiä kävijöitä sivuilla on. Se olisi ollut ihan mielenkiintoista tietää.

  3. Tarkoittaako tuo, että olen keskimäärin 7,53 prosenttisesti nainen koska vierailen tällä sivulla?

  4. Foma: Kekkonen, kuten moni muukin, pelkää että jos sivustolle vyöryy 12v koltiasia niin asiaton kommentointi ynnä muu häiriökäyttäytyminen lisääntyy huomattavasti. Nyt sellaista ei vielä kovin suuressa määrin esiinny. Onneksi.

  5. Itse jätin vastaamisen kesken, kun alettiin kysellä vuosituloja. Mihin voi mahdollisesti tällänen gizmosivun kysely tollasia tietoja tarvita?

  6. Disclaimer: Allekirjoittaneella ei ole mitään ainuttakaan vähemmistöryhmää vastaan, mutta hän on kyllästyyt lukemaan keskusteluita, jotka aloitetaan jauhamalla paskaa x vuotta nuorista (tai vanhoista) ja lopetetaan kommenttiin ”Olen x vuotta ja silti ihan jees” * n -.-

    Heikkinen… Toivokaamme siis myös, että sivustolla ei vieraile ulkomaalaisia, sillä tämän väkiryhmän keskimäärin heikompi suomenkielentaito saattaisi vähentää kommenttien kielellistä rikkautta. Vai..?

  7. En lopettanut kommenttiani kertomalla ikääni. En myöskään suuremmin toivo hoonosoomi -kommentteja, vaikka niitä tulee huolestuttavissa määrin jopa suomea äidinkielenään puhuvilta.

  8. Joillain sivustoilla tuntuu olevan suuressa suosiossa ”OLIN EKA!!!11” -tyylinen kommentointi, täältä se onneksi puuttuu. Eikä sellaista aikuinen ihminen harrasta, joten ehkä se kaikkein junnuimpien puuttuminen täältä on hyvä asia.

  9. Jaska ja Mies: Ei tarkoita

    Viku ja Narude: Mainosmyyntiähän tuo helpottaa. Mitään henkilötietoja, tai edes ip-osoitteita ei kuitenkaan tallennettu, eli ei tuossa yksilötasolla tarvitse yksityisyydensuojasta huolehtia.

    Kekkonen, Heikkinen ja muut: ”Eka!”, ”Wanha!” yms. kommentit, jotka eivät käsittele itse aihetta, poistetaan tavallisesti. Vaikka aika vähän asiatonta tai turhaa kommentointia täällä esiintyy. Päin vastoin, aiheisiin liittyvää keskustelua on tavallisesti todella kiinnostavaa lukea!

    Hienoa myöskin ollut huomata, kuinka lukijoiden keskuudesta löytyy lähes poikkeuksetta asiantuntevaa ja täydentävää tietoa aiheista. Suuri kiitos siis vielä aktiivisille ja asiansa tunteville keskustelijoille!

  10. miks kaikkii alaikäisiä haukutaan tyhmiks? mä oon kymmenvuotias ja mä oon jo tehny omaa 2d-pelii. oikeesti.

Comments are closed.