Yksi modernin sodankäynnin hehkutetuimmista aseista on sähkömagneettiset kanuunat. Sähkömagneettisten aseiden toimintaperiaatteena on, että tällaisen avulla voidaan  ”ampua”  tarkasti kohdennettu sähkömagneettinen pulssi, joka tuhoaa välittömästi tielleen sattuneet elektroniikkalaitteet. Esimerkiksi tämän päivän autot sisältävät tavallisesti sen verran elektroniikkaa, että elektroniikan pettäessä myös auto pysähtyy. Tähän perustuen Kanadalainen yritys nimeltään Eureka Aerospace onkin oivaltanut, että sähkömagneettisista kanuunoista voisi olla hyötyä myös lain valvonnassa. Yritys on jo luvannut demota lainvalvojien käyttöön suunniteltia salkun kokoista sähkömagneettikanuunaansa ensi kuussa. Noin 25 kilon painoisen, mukana kuljetettavan laitteen luvataan tuhoavan auton elektroniikan jopa 200 metrin päästä, pakottaen autoilijan pysähtymään.

Vaikka uudella laitteella tuskin on huomattavia vaikutuksia tavallisen autoilijan automatkailuun, niin ”amerikkalaistyylisissä” takaa-ajotilanteissa laitteesta voisi olla suuri hyöty tilanteen väkivallattomasti selvittämiseen.

Laitteen esittelyvideo hypyn jälkeen

Lähde: popsci.com

Edellinen artikkeliMap² – Parempi paperikartta
Seuraava artikkeliAputure Gigtube Instant Digital Screen Remote Viewfinder on nimihirviö, joka näyttää kameran etsimen kuvan

29 KOMMENTIT

  1. Onhan noita jo useamman vuoden kehitelty, mutta ongelmana ollut koko ja virrankulutus. Olisihan se hyvä jos Suomenkin poliisit noita saisivat, kun muutoin auton pysäyttäminen tuppaa olemaan vaarallista pysäytettävälle, sivullisille ja poliisille.

    Huono puoli noissa on että eivät toimi wanhoja autoja vastaan, autoja joissa ei ole elektronista moottorin ohjausta tai muuten toimintaan vaikuttavaa elektroniikkaa.

    Ainoa kiusa 80 luvun autolla ajavalle tuosta olisi että radio ja jotkin sähkölaitteet lakkaavat toimimasta, mutta moottori kuitenkin jatkaa kuten aikaisemmin.

  2. Onhan se vanhoissa autoissakin starttimoottorin solenoidi joka voi kärähtää mutta ei se autoa ajosta pysäytä. Ja sitte vielä se että jos tuolla nyt ammutaa huti keskellä kaupunkia? Pimeneekö huono onnisilta kaikki sähkölaitteet?

  3. Eikös tuollaisen voisi yhdistää tutkaan ja ohjausjärjestelmään. Yli 50% ylinopeus, niin liikkuminen loppuu siihen. Tolpathan on jo valmiina monin paikoin. Kelat vaan asfaltin alle. Taajamiin voisi pistää sopiviin kohtiin vähän pienempitehoisia, siellä kun kohdistus saadaan yleensä tarkemmaksi. Sakottaminenkin voitaisiin unohtaa, kun ohjausboksin uusimisesta menee kuitenkin osa valtiolle.

    Onhan se tietysti aikaa rankkaa, jos joutuu jostain korpisuoralta kuskaamaan pentulaumaansa 40 asteen pakkasessa, että pääsee edes puhelimeen, mutta kasvattava vaikutus on taattu. Isi miks meijän auto hajos… äiti, miks mun kännykkä ei toimi…

  4. Erittäin hyvä juu, oikea neronleimaus.!! Uusissa autoissa on jo toistakymmentä airbagia ja nehän tietysti myös posahtaisivat kaikki yhtäaikaa.!! Kukaan ei voi väittää, ettei muka bägit paukkuis myös.
    Nyt tietenkin joku neropatti ajattelee, et eihän ne tapa ku nehän on tehty sitävarten ettei ne just tappais.!! Jos esimerkiksi hanttimies roikottaa päätään alaspäin ja airbag pamahtaa ilman varoitusta (siis ilman kolarin aiheuttamaa eteenpäin viettävää painoa/voimaa), niin siinä on niskat heti poikki.
    Ensimmäiset kuolonuhrit kun tulee noiden takia, niin voi hitsi taidettiin tuhlata satoja miljoonia turhaan.

  5. Napsahtaa varmaan rattilukko päälle ja jarrutehostin kuolee. Tämä tietysti mukavaa vauhdista 167km/h.

  6. Kun kuski on ajanut 167km/h poliisin pysäytyspaikan ohi, niin on kyllä ihan oma moka jos siinä käy huonosti. Vai onko joku oikeasti sitä mieltä että piikkimatto on todellakin ”humaanimpi” vaihtoehto?

  7. ”Eikös tuollaisen voisi yhdistää tutkaan ja ohjausjärjestelmään. Yli 50% ylinopeus, niin liikkuminen loppuu siihen. Tolpathan on jo valmiina monin paikoin.”

    Tosi hyvä idea. Tahallaan tuhota kallista tekniikka. Luokkaa yhtä fiksua kuin katkoa punasia päin käveleviltä jalat. Eiköhän se sakotuskäytäntö ole kollektiivisen hyödyn kannalta ainoa järkevä vaihtoehto.

  8. Ei muuta kun kehittelemään suojauksia auton elektroniikkoihin. Elektroniikat Faradayn häkkiin ja johdotukset voi suojata esim. zenereillä tai varistoreilla.

    http://www.endtimesreport.com/EMP.html

    Tuolta löytyy tarkempaa tietoa, autoa on vain hankala maadoittaa, mutta se onnistuu vetämällä perässään rautaketjua 😀

  9. No rattilukko on ihan mekaaninen järjestelmä, siihen emp:n ei pitäisi vaikuttaa ja jarru tai ohjaustehostimettomilla autoilla on ajeltu ennenkin, jarruttamisen pitäisi onnistua tehostamattomanakin.

    Saattaahan autosta katketa jostain syystä virta moottoritiellä, autovalmistajien täytyy huomioida sellainenkin mahdolisuus.

  10. Tuommosia kun rupeaa rikollisillakin olemaan, niin ei poliisien vispilät kauaa ilmassa pysy.

  11. Nimimerkille peewc: EMP ei pysty poistamaan auton virtalukosta avainta, joten rattilukko ei mene automaattisesti päälle moottorin sammuessa. Myöskään jarrutehostin ei lopeta välittömästi toimimistaan moottorin sammuttua, varsinkin jos vaihde on silmässä.

  12. Jep se on ihan turhaa ja naiivia väittä, että nuo laitteet olisivat vain ”hyvien” puolella. Ei se kauan kestä että nuo menee rikollisille.

    Miettikää ittekki joku rikolline salkunkokosen vehkeen kanssa kaupungissa, millä saa kaiken elektroniikan 200m säteellä hajalle. Takaa-ajotilanteessa on hyvä hajottaa poliisien radiot ym.

  13. ”Miettikää ittekki joku rikolline salkunkokosen vehkeen kanssa kaupungissa, millä saa kaiken elektroniikan 200m säteellä hajalle. Takaa-ajotilanteessa on hyvä hajottaa poliisien radiot ym.”

    Olen täysin samaa mieltä. Aina kun kehitetään aseita puolustukseen ne jossain vaiheessa päätyy rikollisille, terroristeille. Nykyään kaiken, mikä on armeijalle, polisiisille tarkoitettu puolustukseen/hyökkäykseen saa ostettua, jos on rahaa!

    Aseista on enemmän haittaa ihmiskunnalla kuin hyötyä, vaikka ne on ensisijaisesti tarkoitettukkin puolustamaan. Jossain vaiheessa halpojen aseiden tuhokyky on niin voimakasta, että tuhat ihmistä voi tappaa yhtä helposti kuin heitetty kivi muurahaispesään.

  14. No ei sitten kauan mene niin alkaa autoissa olemaan emp suojaus lisävarusteena

  15. Noita on hyvä käyttää murtovarkaiden hälytyslaitteisiin. Kilpailevien firmojen tietokoneet hajottaa huomaamatta pihalta käsin ,siellä ne serverikoneet ja muut posahtelevat 😀

  16. Voi iskeä pieni paniikki jos istut lentokoneessa ja terroristit käyttävät tuollaista ilmassa olevaan koneeseen..

  17. Jep :D, tollasseen kanssa vaan lentokentän päässä odottamassa. Onkohan tuon keksijä vielä elossa näkemässä sitä aikaa..

  18. toki tuota voi käyttää väärinkin kuten aikaisemmin on sanottu, mutta tähänkin pätee se että se riippuu ihan ihmisestä joka sitä salkkua käyttää, että ampuuko se sillä lentokoneita vai takaa-ajettavia rikollisia…
    Muistakaa että se on aina ihminen mikä painaa liipasinta, ase ei (vielä) pysty hoitamaan tähtäämis+ampumis prosessia, ja kun pystyy niin siinä on takana myös ihminen joka on ohjelmoinut aseen…
    ei siitä sen enempää, ja tähän vielä ikiargumentti ”autollakin aiheutetaan vuosittain enemmän kuolonuhreja kun aseilla, miksi autoa ei kielletä”

  19. Hölmöä tuollaista on edes laittaa tuotantoon… Kiinan pojat tekee siitä välittömästi piraattiversion ja hetken päästä noita voi ostaa dealextremestä kuka tahansa. Tuollaisen vehkeen väärinkäyttöpotentiaali on sen verran suuri, että jättäisin tuon sinne suunnittelupöydälle!

    En oikein ymmärrä miten joku voi liputtaa tuollaisen puolesta. Varmaan ottaisitte myös sirun korvan taakse ja antaisitte viranomaisten seurata jokaista paskalla käyntiä.

  20. Olis tekijä voinut miettiä, että mitä seurauksia tulee kun tälläisen markkinoille esittelee..

    Ja delta, ei tavallista ruutiasetta voi todellakaan verrata tähän scifiaseeseen, lentokoneita tippuu näillä tulevaisuudessa varmasti..valitettavasti.

  21. Onkos sellaisia drive-by-wire autoja jo olemassa? Mitäs ne tykkää kun ohjausjärjestelmät menee mykäksi?

  22. ”autollakin aiheutetaan vuosittain enemmän kuolonuhreja kun aseilla, miksi autoa ei kielletä”

    Onneksi olkoon olette voittaneet vuoden huonoimman argumentti tittelin!
    Onkohan voimasuhteet vähän hukassa?

  23. Eli pitää vaan vaihtaa pakoauto vanhaan kunnon kolmekasitoistaseen bemmiin =) Kiitos vinkistä hilavitkutin.com! 😀 heh

  24. Nimimerkille JRA: ”Nimimerkille peewc: EMP ei pysty poistamaan auton virtalukosta avainta, joten rattilukko ei mene automaattisesti päälle moottorin sammuessa. Myöskään jarrutehostin ei lopeta välittömästi toimimistaan moottorin sammuttua, varsinkin jos vaihde on silmässä.”

    Tiedän useitakin autoja joissa ei ole virta-avainta, ja rattilukot ovat sähköisiä. Yhtenä esimerkkinä vaikkapa Renault megane 2004 ->

  25. Olen lukenut netistä että tuollaisentapaisia on rakenneltu, jotta saadaan ärsyttävä naapurin jumputuskalusto tilapäisesti hiljennettyä. Kiinnostaisi se, että kuinka tuo toimii käytännössä; luoko se erittäin suuren magneettikentän, joka on vaan jollain ihmeellä sunnattu tiettyyn paikkaan? Kiinnostaisi se rakenne, jolla pistemäinen kanuuna saa parin sadan metrin päähän aikaiseksi riittävän suuren magneettikentän (1 tesla?) tuhotakseen suojaamattoman elektroniikan. Ilmeisesti laite on vuorattu kuparilla tai muulla epäferromagneettisella johteella suuntaamiseen. Jäljelle jää kysymys sähköjohtimien asennosta, jolla saadaan korkein magneettivuontiheys suoraan eteenpäin ja kauas. Jää vielä toinenkin kysymys, miten niin suuri määrä energiaa saadaan kotikonstein purettua niin lyhyessä ajassa – suurikapasitanssisia kondensaattoreita?

  26. Lentokoneet on suojattu, ihan senkin takia koska niihin saattaa iskeä salama, salamalla on myös emp vaikutus, sen sähköpiikin lisäksi.

  27. Vielä sellainen hauska poinnti, että miksikäs kamera ei sammunut videossa, kun tykillä ammuttiin autoa. Jos oikein ymmärsin, sen olisi pitänyt olla alueella.

  28. Vielä sellainen hauska poinnti, että miksikäs kamera ei sammunut videossa, kun tykillä ammuttiin autoa. Jos oikein ymmärsin, sen olisi pitänyt olla alueella.

    Aivan samaa mieltä. ja ja virtalukoista se että on montakin nyky autoa joissa rattilukko toimii sähköllä tojotoosta lähtien

Comments are closed.