Blog
Star Trek poimuajo
Aurinkokunnan läpi matkannut Voyagerluotain liikkuu 17 kilometriä sekunnissa. Matka lähimpään, neljän valovuoden päässä olevaan tähteen kestäisi sillä nopeudella yli 70000 ...
Sammy Screamer liikehälytin
Suurin osa uusista keksinnöistä on sellaisia, ettei niitä kukaan oikeasti tarvitse tai ihan hyviä ideoita, mutta valmistuskustannusten takia kuluttajahinta kasvaa ...
Gekkoliskoa matkimalla seinällä kiipeileviä robotteja
Gekkoliskon jaloissa on karvoja, joiden avulla se pystyy kiipeilemään seinillä tai vaikka ikkunalasia pitkin. Miljoonat karvat jakautuvat päistään erittäin ohuiksi ...
Jetovator vesijetti
Joitakin vuosia sitten esiteltiin selkään kiinnitettävä, vesiskootterista työntövoimansa saava lentolaite, jossa vesi tulee letkua pitkin laitteen suuttimiin ja nostaa käyttäjän ...
Mölyapinat kuriin-vekotin
Eräs koira kärsi eroahdistuksesta ja alkoi haukkumaan heti kun neiti lähti töihin, joten jouduin koiran lapsenvahdiksi. Hahmottelin siksi vekottimen, missä ...
Tietokoneen hiiri peukalonkynteen
Tietokoneen hiiren käyttäminen on joskus hankalaa, kun on vain kaksi kättä. MIT:n Media Laboratoriossa on kehitetty peukalon kynteen kiinnitettävä hiiri, ...
Mummokyborgi?
Hannoverin yliopistossa on keksitty reisien sisäpinnalle kiinnitettävät elektrodit, jotka antavat pieniä sähköiskuja bluetooth-yhteyden kautta lähetettävien signaalien avulla. Kännykän karttaohjelmaan liitettynä ...
Endless tietokone
2.17GHz tuplaydinprosessorilla varustettu tietokone liitetään televisioon HDMI-kaapelilla. VGA:kin löytyy siitä, jolla koneen voi liittää tietokoneen näyttöön tai vaikka videotykkiin. Laitteessa ...
Jamstick+ kitara
Kitara on myös rummut, ukulele, banjo tai melkein mikä tahansa soitin, joka opettaa soittamaan arvailujen varaan jääneellä tavalla. Infrapunaetäisyystunnistimilla mitataan ...
Taipuisa alumiiniakku
Stanfordin yliopistossa kehitetty akku latautuu minuutissa ja kestää ainakin 7500 lataussykliä tehon heikentymättä. 2 voltin kennojen kapasiteetti on 70 mAh/gramma. ...
Hauska ennustava hylje on Samsungin uusi viraalikampanja!
Uusien matkapuhelinmallien tulevien ominaisuuksien ennustaminen on äärimmäisen suosittu harrastus Hilavitkuttimen kaltaisten teknologiblogien piireissä. Mikä on puhelimen muistin määrä, näytön koko, kameran ...
Testattua: Google Cardboard
Intro Googlen Suunnittelema Android kännyköille tehty pahvinen naamari on vertaansa vailla oleva jokamiehen lelu, ja silti kovin harva kuluttajista tajuaa ...
Hemavision lämpökamera
Alle 300 euroa maksava kamera on toteutettu 82×62 lämpödiodikennolla, millä saa yhdessä laitteen ohjelmiston ja 5 megapikselin normaalin kameran kanssa ...
TENA Men suojien uusi kampanja rikkoo tabuja huumorilla
Tiestikö että toka neljäs mies kärsii virtsankarkailusta jossakin vaiheessa elämäänsä. Huolimatta siitä, että puolet yli 55-vuotiaista miehistä kärsii virtsankarkailusta, miesten on ...