Viihde

Zero G -vesiliukumäen starttiputkesta ihminen lähtee kuin torpedo
Vesiliukumäet ovat hauska keksintö. Tässä New Jerseyn Action Parkin Zero G -vesiliukumäessä on aloitus kuin jossakin tiede-elokuvassa.

Sinappipäivää vietettiin, ja French’s toteutti SINAPPI-jäätelön
Vuonna 2016 Turun Sinappia -facebooksivu esitteli Sinappi-jäätelön. Tämähän oli 1.4. kerrottu uutinen eli aprillipila. Nyt tämä on kuitenkin totta.

Kuinka onnistuu nyrkkeilyautomaatin lyöminen päällä 4 kaverin kantamana?
Monessa paikassa, mm. huvipuistoissa on nyrkkeilyautomaatteja, jotka mittaavat iskun voiman.

Twerkbot9000 – Twerkkaava robotti
Twerkkaus, tuo aikaamme ilmentävä tanssikuvio. Eli pyllyä heilutetaan katsojalle. Twerkbot9000 tekee tämän tanssin puolestasi.
Youtube-kanava esittelee huvipuistolaitteiden päävoittojen voittamisia. Miellyttävää puuhaa katsella :-)
Pelihalleissa, huvipuistoissa ja lomakohteissa on totuttu näkemään automaatteja, joista voi voittaa pehmoleluja sekä mm. elektroniikkaa.
Kuinka D. Copperfield kadotti Vapaudenpatsaan – sekä 20 yleistä taikatemppua tehtynä ja selvitettynä – Videot
Taikatemput vaativat hyvän idean ja sopivan paljon treenaamista, jotta illuusio pysyy kasassa. Tarvitaan mm. sorminäppäryyttä sekä oikeanlaista näyttelemistä.
Tee-se-itse-hattarakone ei vaadi paljoa
Hattara on tunnetusti sokeria pilvimäisessä muodostelmassa. Englanniksi tämän nimi on Cotton Candy. Tiettävästi tätä ovelaa sokeriherkkua on saatu jo 1800-luvun ...
BLACK BOX, pitkälle kehittynyt turha laatikko Suomesta!
Uutisoimme jokunen viikko sitten turhista laatikoista, eli laatikoista, jotka kytkevät niissä olevan kytkimen pois päältä – Kun kytkimen on ensin ...
AlumiiniNES
Viiden satalappusen hinnalla varmaan tuntuu hullulta edes harkita hankkivansa yli 30 vuotta vanhaa konsolia Mariota ja Zelda seikkailuja varten, mutta ...
TENA Men suojien uusi kampanja rikkoo tabuja huumorilla
Tiestikö että toka neljäs mies kärsii virtsankarkailusta jossakin vaiheessa elämäänsä. Huolimatta siitä, että puolet yli 55-vuotiaista miehistä kärsii virtsankarkailusta, miesten on ...
Itsestään tuhoutuva kirja täytyy ehtiä lukea 24 tunnissa
Moni voi sanoa elämänsä rullaavan turhankin nopeaa vauhtia eteenpäin. Nykyajan hektisessä maailmassa saattaa olla vaikeaa jopa löytää muutamaa tuntia esimerkiksi ...
Rubik Solve auttaa ratkaisemaan Rubikin kuution vaivattomasti
Internet on mullistanut maailmaa monella tapaa, mutta aina ei tulisi ajatelleeksi, että se on myös helpottanut erilaisten viihteellisten pulmien ratkaisemista. ...
Quakea voi pelata nyt myös oskilloskoopin kautta
Moni lukija saattaa tuntea historiallisen oskilloskoopille kehitetyn Tennis for Two -nimisen pelin, joka oli ensimmäinen graafista näyttöä käyttänyt elektroninen peli. ...
Kleindienst Group pyrkii tuomaan lumiset kadut Dubaihin
Moni on saattanut kuulla Dubaissa autiomaan keskellä sijaitsevista hiihtokeskuksista. Nyt Kleindienst Group -niminen kiinteistöalan yritys pyrkii sitten tuomaan Dubaihin myös lumiset ...
WikiGalaxy – Virtuaalinen galaksi koostuu Wikipedian artikkeleista
Avaruus on mielenkiintoinen tutkimuskohde sen laajuuden ja lukuisten mysteerien takia. Näin ollen kyseinen ”tila” sopii hyvin myös valtavien datamäärien mallintamiseen. ...
Onko uudesta virtuaalisesta pöytätenniksestä joulun hittilahjaksi?
Virtuaalinen pöytätennis tuo monelle varmasti ensimmäisenä mieleen klassisen Pong-pelin. Tällä kertaa elektroninen versio pingiksestä on kuitenkin yhdistetty myös todelliseen maailmaan.
Pizza-Hut pyrkii ennustamaan asiakkaiden tilauksen silmien liikkeiden perusteella
Tämä on taas yksi sellainen keksintö, jota kukaan ei välttämättä pyytänyt, mutta silti joku päätti kasata sen toimivaksi prototyypiksi. Kyseessä ...
Ilmalla täytettävä panssarivaunu saa varmasti naapurit haukkomaan henkeään
Pikkuhiljaa on aika alkaa miettiä uusia joululahjaideoita niille tutuille, joilta löytyy jo lähes kaikki. Ilmalla täytettävä täysikokoinen panssarivaunu on varmasti ...
Aposematic Jacket – puvuntakki täynnä kameroita
Turvakamerat eivät välttämättä nosta turvallisuuden tasoa, vaikka niitä asetettaisiin jokaiseen kadunkulmaan. Jos oma takki sen sijaan on täynnä kameroita, saattaa ...
Googlen Street View tarjoaa kuvia nyt myös aavikolta
Oletko koskaan miettinyt, miltä tuntuisi vaeltaa aavikolla ainoastaan hiekan ympäröimänä? Jos matkabudjetti ei anna periksi tällaiselle elämysmatkalle, niin ratkaisun tarjoaa ...
Quadkopteri sukelsi purkautuvan tulivuoren lähettyville napsimaan hienoja otoksia
Quadkoptereilla on kokeiltu tehdä monenlaisia tuttuja asioita, mutta vekottimille on myös keksitty täysin uusia käyttötarkoituksia. Tällä kertaa tälläinen neliroottorinen härveli ...
Zebra Imaging tarjoaa 3D-hologrammeja tulosteina
https://www.youtube.com/watch?v=_9QR3qaK_Cs Erilaisia kolmiulotteisia videoita tai still-kuvia esittäviä näyttöjä on esitelty useampikin kappale, mutta Zebra Imaging tuottaa sen sijaan 3D-hologrammeista tulosteita.

