Juustohampurilainen purkista – näin purkkihampurilainen syntyi ja miltä se maistui

Juustohampurilainen suoraan säilykepurkista kuulostaa aprillipilalta, mutta tuote oli aivan todellinen. Vuonna 2008 markkinoille ilmestyi retkeilijöille suunnattu purkkihampurilainen, jossa sämpylä, pihvi, juusto ja lisukkeet oli pakattu yhteen peltipurkkiin. Tuotteesta tuli nopeasti internet-ilmiö, ja se jakoi mielipiteitä: osa piti ideaa nerokkaana eväänä erämaahan, osa suorastaan kammoksui ajatusta. Tässä artikkelissa käydään läpi, mistä purkkihampurilaisessa oli kyse, kuka sen valmisti, miten se lämmitettiin, miltä se maistui ja miksi se lopulta katosi kauppojen hyllyiltä.

Mikä on juustohampurilainen purkista?

Purkkihampurilainen on nimensä mukaisesti kokonainen juustohampurilainen, joka on suljettu ilmatiiviiseen säilykepurkkiin. Yhden purkin sisään on ahdettu kaikki perinteisen hampurilaisen osat: sämpylä, lihapihvi, juustoviipale sekä lisukkeet, kuten sipuli, suolakurkku ja kastikkeet. Tuote oli suunnattu ennen kaikkea retkeilijöille, vaeltajille ja muille liikkujille, jotka halusivat lämpimän ja kohtalaisen runsaan aterian ilman kylmäsäilytystä tai ruoanlaittovälineitä.

Idea oli yksinkertainen: purkki säilyy huoneenlämmössä pitkään, se on kevyt kantaa repussa ja ruoan saa lämpimäksi pelkällä kiehuvalla vedellä. Käytännössä kyseessä oli kuitenkin ennen kaikkea kuriositeetti – uutuustuote, joka keräsi huomiota enemmän omaperäisyydellään kuin makunautinnollaan.

Tuotteen historia – Trekking-Mahlzeiten ja Katadyn

Alkuperäinen purkkihampurilainen myytiin Trekking-Mahlzeiten -nimisen brändin verkkokaupassa (www.trekking-mahlzeiten.de). Trekking-Mahlzeiten on erikoistunut ulkoilijoille ja retkeilijöille tarkoitettuihin valmisaterioihin, ja se kuuluu sveitsiläiseen Katadyn-konserniin. Katadyn tunnetaan ennen kaikkea vedenpuhdistuslaitteistaan: yhtiön juuret ulottuvat vuoteen 1926, jolloin sen perustaja professori Georg Alexander Krause alkoi hyödyntää hopean desinfioivia ominaisuuksia, mistä kehittyi myöhemmin koko vedenpuhdistukseen keskittynyt liiketoiminta.

Juustohampurilaispurkki tuli markkinoille vuonna 2008, ja se levisi nopeasti uutissivustoille ja ruokablogeihin ympäri maailmaa. Tuote edusti samaa ajattelua kuin armeijoiden kenttämuonat ja astronauttien ruoka: ravinto on saatava säilymään ja kulkemaan mukana ilman jääkaappia. Hampurilaisen pakkaaminen purkkiin oli kuitenkin niin arkisen ruoan ja teollisen säilönnän yhdistelmä, että se tuntui monista huvittavalta tai jopa epäilyttävältä.

The Adventure Company ja saksalainen pekoniversio

Pian alkuperäisen tuotteen jälkeen saksalainen retkeilytarvikkeiden myyjä The Adventure Company toi myyntiin oman versionsa: purkitetun pekonijuustohampurilaisen. Eri lähteet ovat erimielisiä siitä, kumpi yritys oikeastaan keksi tuotteen ensimmäisenä. Osa pitää Trekking-Mahlzeiteniä alkuperäisen idean kehittäjänä, kun taas toiset liittävät tuotteen The Adventure Companyn nimiin. Joka tapauksessa purkkihampurilaisia ilmestyi 2000-luvun lopulla useammalta valmistajalta, vaikka niiden suosio jäikin lopulta vaatimattomaksi.

Näin purkkihampurilainen valmistettiin ja lämmitettiin

Hampurilainen säilöttiin purkkiin painekeittämällä eli autoklaavissa. Menetelmä on välttämätön, koska liha ja muut vähähappoiset ruoat eivät säily turvallisesti pelkällä vesihauteella: purkki ja sen sisältö on kuumennettava selvästi veden kiehumispistettä korkeampaan lämpötilaan, noin 116 celsiusasteeseen, jotta haitalliset bakteerit tuhoutuvat. Juuri tämä prosessi tekee lopputuloksesta pehmeän ja hieman mössömäisen – maku ja rakenne kärsivät väistämättä rajusta kuumennuksesta.

Syöminen tapahtui näin: purkki avattiin vasta lämmityksen jälkeen. Ohjeiden mukaan suljettu purkki upotettiin kiehuvaan veteen muutamaksi minuutiksi, mielellään vesihauteessa. Etiketti kannatti poistaa ensin, jottei se irtoaisi veteen. Lämmityksen jälkeen purkki avattiin, ja hampurilainen liukui ulos valmiina syötäväksi. Käytännössä menetelmä oli retkioloissa hieman hankala, sillä kiehuvan veden keittäminen vaatii joka tapauksessa keittimen. Jos haluat tutustua siihen, miten lämpimän aterian saa retkellä ilman keitintä tai nuotiota, kannattaa vilkaista itsestään lämpenevien pakkausten toimintaa. Luovia ratkaisuja on muitakin – esimerkiksi ruoan valmistaminen auton konepellin alla on oma lukunsa matkaeväiden historiassa.

Ravintosisältö ja hinta

Alkuperäisen Trekking-Mahlzeiten-purkkihampurilaisen ravintosisältö oli 100 grammaa kohden seuraava: energiaa 257 kilokaloria, proteiinia 14,0 grammaa, rasvaa 12,6 grammaa ja hiilihydraatteja 21,8 grammaa. Tuote maksoi aikanaan noin 3,95 euroa purkilta. Luvut kertovat kohtalaisen energiapitoisesta eväästä, mikä sinänsä sopii raskaan liikunnan polttoaineeksi.

The Adventure Companyn pekoniversiossa energiaa oli hieman enemmän, noin 297 kilokaloria sataa grammaa kohden, ja siinä oli runsaasti suolaa: natriumia kertyi noin 1,38 grammaa per 100 grammaa, mikä on yli puolet monien ravitsemussuositusten päivittäisestä enimmäismäärästä. Korkea suolapitoisuus on tyypillistä säilykkeille, sillä suola auttaa säilönnässä ja makeuttaa raa’an painekeittämisen tuomaa latteutta. Jos ravintoarvojen seuraaminen kiinnostaa laajemmin, lue myös, miten kaloreita voi arvioida pelkän ruokakuvan perusteella.

Miltä purkkihampurilainen maistui?

Lyhyt vastaus: ei kovin hyvältä. Purkkihampurilaisesta tuli nopeasti suosittu maistelukohde ruokabloggaajille ja videoille, ja arviot olivat enimmäkseen armottomia. Toistuvin moite koski pihvin rakennetta, jota kuvattiin pehmeäksi ja rakeiseksi. Sämpylä oli lämmityksen jäljiltä lähes poikkeuksetta vetinen ja litistynyt, ja koko ateriaa sävytti voimakas suolaisuus.

Osa testaajista vertasi rakennetta jopa lemmikinruokaan, kun taas lievemmät arviot totesivat tuotteen olleen tasaisen mauton. Eräs tunnettu arvio tiivisti kokemuksen niin, että purkista ulos liukunut hampurilainen näytti yllättävän ruokaisalta eikä haissut pahalta – mutta maku petti odotukset. Kyseessä oli siis ennen kaikkea elämys ja puheenaihe, ei gastronominen nautinto. Hampurilaisten maailmaan pääsee makuisammin tutustumaan esimerkiksi katsauksella Yhdysvaltain suosituimpiin hampurilaisiin osavaltioittain. Säilyvyyden ihmeistä taas kertoo klassikkojuttu siitä, miksi McDonald’s-hampurilainen ei näytä mätänevän vuosiinkaan.

Onko purkkihampurilainen turvallista syödä?

Teollisesti ja oikein säilötty purkkihampurilainen on lähtökohtaisesti turvallista ruokaa, kunhan purkki on ehjä. Keskeistä on juuri painekeittäminen: liha on vähähappoista, joten se on kuumennettava riittävän korkeaan lämpötilaan, jotta muun muassa botulismia aiheuttavan bakteerin itiöt tuhoutuvat. Tätä ei saavuteta tavallisella vesihauteella, vaan tarvitaan autoklaavi.

Elintarvikeasiantuntijat ovat kuitenkin huomauttaneet, että juuston ja muiden rasvaisten ainesten säilöntä on erityisen hankalaa. Rasvapitoinen ruoka ei sisällä yhtä paljon vettä, minkä vuoksi tasainen ja riittävä kuumeneminen on vaikeampaa, eikä maitotuotteiden kotisäilönnälle ole olemassa virallisia turvaohjeita. Tästä syystä purkkihampurilaista ei kannata yrittää valmistaa itse kotikonstein. Kaupallisesti valmistettu, ehjä ja säilyvyysajan sisällä oleva purkki oli sen sijaan valmistajan mukaan turvallinen. Pullistunutta, ruostunutta tai vuotavaa säilykepurkkia ei pidä koskaan syödä.

Miksi tuote katosi markkinoilta?

Purkkihampurilaista ei enää myydä. Sekä alkuperäistä Trekking-Mahlzeiten-versiota että The Adventure Companyn pekonihampurilaista on vaikea löytää, ja molemmista on tullut keräilijöiden metsästämiä kuriositeetteja. Virallista selitystä tuotannon lopettamiselle ei ole julkistettu, mutta syyt ovat helposti arvattavissa: uutuudenviehätys hiipui, maku ei vakuuttanut, ja markkinoille tuli houkuttelevampia retkiruokavaihtoehtoja. Tuote jäi elämään ennen kaikkea internet-ilmiönä ja hauskana esimerkkinä siitä, mihin elintarviketeollisuus pystyy – hyvässä ja pahassa.

Nykyajan vaihtoehdot retkiruoaksi

Vaikka purkkihampurilainen on poistunut, retkeilijöille on tarjolla runsaasti toimivampia vaihtoehtoja lämpimään ateriaan maastossa:

• Pakastekuivatut ateriat: kevyitä pusseja, joihin lisätään vain kuumaa vettä. Suosituin retkiruoan muoto nykyään, sillä paino on murto-osa säilykkeestä ja makuvalikoima laaja.
• Retkisäilykkeet ja valmisateriapussit: liha- ja kasvisruokia, jotka lämmitetään kiehuvassa vedessä tai syödään kylmänä.
• Itsestään lämpenevät pakkaukset: kemiallisen reaktion avulla lämpenevät ateriat, jotka eivät vaadi keitintä lainkaan.
• Energiapatukat ja pähkinät: kevyitä välipaloja pitkille päivämatkoille ilman valmistusvaihetta.

Näistä useimmat ovat sekä kevyempiä että maukkaampia kuin raskas peltipurkki, mikä selittää hyvin, miksi purkkihampurilainen jäi lopulta vain hauskaksi välivaiheeksi retkiruoan historiassa.

Kenelle purkkihampurilainen sopi?

Realistisesti arvioiden purkkihampurilainen ei ollut kenellekään ihanteellinen ateria. Parhaiten se palveli uteliaita kokeilijoita, kuriositeettien keräilijöitä ja niitä, jotka halusivat yllättää kaverinsa retkellä erikoisella eväällä. Käytännön retkiruoaksi se oli liian painava, suolainen ja mauton pärjätäkseen pakastekuivatuille aterioille. Tuotteen todellinen arvo oli viihteessä ja puheenaiheessa – ja siinä se onnistui erinomaisesti.

Usein kysytyt kysymykset (UKK)

Mikä on juustohampurilainen purkista?

Se on kokonainen juustohampurilainen – sämpylä, pihvi, juusto ja lisukkeet – pakattuna ilmatiiviiseen säilykepurkkiin. Tuote oli suunnattu retkeilijöille, ja se lämmitettiin kuumentamalla suljettu purkki kiehuvassa vedessä.

Onko purkkihampurilainen enää myynnissä?

Ei ole. Sekä sveitsiläisen Trekking-Mahlzeitenin alkuperäinen versio että saksalaisen The Adventure Companyn pekonihampurilainen ovat poistuneet myynnistä, ja niistä on tullut keräilijöiden etsimiä harvinaisuuksia.

Miten purkkihampurilainen lämmitettiin?

Suljettu purkki upotettiin kiehuvaan veteen muutamaksi minuutiksi. Etiketti kannatti poistaa ennen lämmitystä, jottei se irtoaisi veteen. Vasta tämän jälkeen purkki avattiin ja hampurilainen otettiin esiin.

Oliko purkkihampurilainen turvallista syödä?

Teollisesti painekeitetty ja ehjä purkki oli valmistajan mukaan turvallinen säilyvyysajan sisällä. Kotioloissa vastaavaa tuotetta ei kannata yrittää valmistaa, sillä lihan ja etenkin juuston säilöntä vaatii erikoislaitteet eikä maitotuotteiden säilönnälle ole virallisia turvaohjeita.

Miltä purkkihampurilainen maistui?

Arviot olivat enimmäkseen kielteisiä. Pihviä kuvattiin pehmeäksi ja rakeiseksi, sämpylää vetiseksi ja makua voimakkaan suolaiseksi. Useimmat testaajat pitivät tuotetta ennemmin elämyksenä ja puheenaiheena kuin varsinaisena herkkuna.