Kivi, sakset, paperi: säännöt ja variaatiot kaivosta 25 käden versioon

Kivi, sakset, paperi on maailman tunnetuin tapa ratkaista erimielisyys sekunnissa: kuka tiskaa, kuka aloittaa pelin tai kuka saa viimeisen pullan. Peli vaikuttaa puhtaalta arvonnalta, mutta sen taustalta löytyy satoja vuosia historiaa, yllättävän paljon psykologiaa ja joukko hauskoja variaatioita – kuten kaivo, ruotsalainen pussi ja jopa 25 erilaista käsimerkkiä sisältävä jättiversio. Tässä oppaassa käydään läpi pelin säännöt, alkuperä, taktiikka ja tunnetuimmat variaatiot sekä se, miksi osa niistä toimii ja osa ei.

Mistä kivi, sakset, paperi on peräisin?

Pelin juuret johtavat Kiinaan. Myöhäisen Ming-kauden kirjailija Xiè Zhàozhì kuvasi noin vuonna 1600 ilmestyneessä teoksessaan käsipeliä nimeltä shǒushìlìng („käden käsky”) ja väitti sen periytyvän aina Han-dynastian ajoilta (206 eaa.–220 jaa.). Varhaista ajoitusta kannattaa pitää arviona, sillä se nojaa tähän yhteen 1600-luvun lähteeseen.

Japanissa kehittyi joukko niin sanottuja sansukumi-ken -pelejä, joissa kolme merkkiä voittavat toisensa kehässä. Näistä tunnetuin on janken, joka vakiintui nykyisin tuttuun kivi–paperi–sakset-muotoonsa 1800-luvun lopulla Edo- ja Meiji-kausien taitteessa. Lännessä peli levisi laajalti vasta 1900-luvun alussa, pitkälti lisääntyneen Japani-yhteyden kautta. Suomalaisittain peli tunnetaan myös nimellä kivi, paperi ja sakset, ja nimen osien järjestys vaihtelee puhujasta riippuen – itse pelin kulkuun sillä ei ole vaikutusta.

Perussäännöt ja pelin kulku

Peliin tarvitaan vähintään kaksi pelaajaa ja heidän kätensä. Pelaajat pitävät käden aluksi nyrkissä ja laskevat yhteen ääneen (esimerkiksi „kivi, sakset, paperi” tai „yy, kaa, koo”), minkä jälkeen molemmat näyttävät samanaikaisesti yhden kolmesta merkistä:

• Kivi – suljettu nyrkki.
• Paperi – avoin, litteä käsi.
• Sakset – etu- ja keskisormi V-asennossa.

Voittaja ratkeaa yksinkertaisella kehällä: kivi murskaa sakset, sakset leikkaavat paperin ja paperi peittää kiven. Jos molemmat näyttävät samaa merkkiä, kyseessä on tasapeli ja erä uusitaan. Usein pelataan vain yksi erä, mutta pelaajat voivat sopia etukäteen esimerkiksi kahden tai kolmen voiton otteluista.

Jos molemmat pelaajat valitsisivat merkkinsä täysin sattumanvaraisesti, jokainen vaihtoehto voittaisi yhtä usein ja tasapelin todennäköisyys olisi tasan yksi kolmasosa. Ihmiset eivät kuitenkaan arvo satunnaisesti – ja juuri siksi pelissä on taktiikkaa. Sattuman ja todennäköisyyden logiikka on sama kuin nopan matematiikassa, ja esimerkiksi Galtonin lauta havainnollistaa konkreettisesti, miten satunnaisuus käyttäytyy toistojen myötä.

Kaivo – tuttu variaatio, joka rikkoo pelin tasapainon

Kaivo on Suomessa ja monessa muussa maassa tunnettu lisämerkki. Käsi asetetaan löysään, avoimeen nyrkkiin niin, että peukalo ja etusormi muodostavat kaivon suuaukon. Säännöt ovat luontevat: sekä kivi että sakset tippuvat kaivoon eli kaivo voittaa kiven ja sakset, mutta paperi peittää kaivon, joten kaivo häviää paperille.

Kaivoa pidetään usein „vahvana” merkkinä, ja moni luulee sen antavan pysyvän etulyöntiaseman. Matematiikka kertoo toista. Neljän merkin pelissä kaivo ja paperi voittavat kumpikin kaksi merkkiä ja häviävät vain yhdelle, kun taas kivi ja sakset voittavat vain yhden ja häviävät kahdelle. Kaivo siis hallitsee kiveä täysin: kaivo voittaa kaiken, minkä kivikin voittaa (sakset), mutta lisäksi voittaa kiven. Järkevä pelaaja lakkaa näyttämästä kiveä kokonaan, jolloin peli romahtaa takaisin tavalliseksi kolmen merkin kehäksi – paperi voittaa kaivon, kaivo voittaa sakset ja sakset voittavat paperin.

Kaivo ei siis tarjoa kestävää etua: se auttaa vain niin kauan kuin vastustaja yhä pelaa kiveä. Ilmiö liittyy yleisempään sääntöön, jonka mukaan parillisen merkkimäärän versiota ei voi saada täysin tasapainoiseksi. Kaivo on silti hauska lisä rentoon peliin, kunhan tietää, ettei se ole salainen voittokone. Jos pelin ennustettavuus ja koneellinen analyysi kiinnostavat, aihetta avaa tarkemmin juttumme siitä, voittaako kone ihmisen kivi-sakset-paperissa.

Pussi, lisko-Spock ja muut klassikkovariaatiot

Kaikki variaatiot eivät riko tasapainoa. Osa on pelkkiä nimiversioita ja osa huolella suunniteltuja laajennuksia.

Ruotsalainen pussi (sten, sax, påse)

Ruotsissa peli tunnetaan nimellä sten, sax, påse eli kivi, sakset ja pussi. Pussi korvaa paperin, mutta logiikka säilyy samana: pussiin voi laittaa kiven (pussi voittaa kiven), sakset leikkaavat pussin ja kivi tylsyttää sakset. Kyseessä on siis sama kolmen merkin kehä kuin perusversiossa, vain eri nimellä.

Lisko-Spock (RPS-5)

Tunnetuin tasapainoinen laajennus on lisko-Spock, jonka kehittivät Sam Kass ja Karen Bryla 1990-luvun puolivälissä. Versio sai suurta suosiota, kun se esiintyi The Big Bang Theory -sarjassa. Peruskolmikon rinnalle tulevat lisko (käsi muotoillaan suuksi) ja Spock (Star Trekistä tuttu vulcanustervehdys). Jokainen viidestä merkistä voittaa täsmälleen kaksi muuta ja häviää kahdelle, joten peli pysyy täysin tasapainoisena. Esimerkkejä: Spock höyrystää kiven ja rikkoo sakset, mutta lisko myrkyttää Spockin ja paperi kumoaa sen. Koska vaihtoehtoja on viisi, tasapelin todennäköisyys putoaa yhteen viidesosaan.

Matemaattinen nyrkkisääntö on, että merkkejä voi lisätä vain parillisen määrän kerrallaan, jotta kokonaismäärä pysyy parittomana ja peli tasapainoisena. Juuri siksi toimivat versiot sisältävät 3, 5, 7, 9 tai esimerkiksi 25 merkkiä – eivät 4:ää kuten kaivoversio.

Jättiversiot: RPS-7:stä 25 käden hulluuteen

Taiteilija David C. Lovelace teki tunnetuksi sarjan yhä laajempia versioita, joista jokainen on suunniteltu tasapainoiseksi. Sarja etenee suunnilleen näin:

• RPS-7 – peruskolmikon lisäksi tuli, vesi, ilma ja sieni.
• RPS-9 – mukaan tulevat ase ja ihminen.
• RPS-11 – lisäksi susi ja paholainen.
• RPS-15 – salama, lohikäärme, puu ja käärme.
• RPS-25 – „oikea hulluus”, jossa jokainen merkki voittaa 12 muuta ja häviää 12:lle.
• RPS-101 – peräti 101 merkkiä ja 5050 mahdollista kohtaamista (101 × 100 / 2).

Alkuperäisessä jutussa esitelty 25 merkin versio sisältää laajalti kiertäneen käsimerkkikartan mukaan seuraavat merkit: ase, dynamiitti, ydinohjus, salama, paholainen, lohikäärme, alieni, vesi, kulho, ilma, Kuu, paperi, sieni, susi, torakka, puu, mies, nainen, apina, käärme, kirves, sakset, tuli, Aurinko ja kivi. Kuvitetun kartan versio on kiertänyt suomalaisillakin sivustoilla, kuten Riemurasiassa. Käytännössä näin suuria versioita on vaikea muistaa ulkoa, joten ne ovat ennemmin hauska kuriositeetti ja nettipelien aihe kuin arkinen ratkaisukeino.

Taktiikka ja psykologia

Koska ihmiset eivät osaa arpoa täysin satunnaisesti, pelissä voi oikeasti pärjätä vastustajaa paremmin. Muutama havainto toistuu pelaajilla:

• Aloitus kivellä. Erityisesti aloittelijat ja miehet avaavat erän usein kivellä – paperi on tällöin tilastollisesti hyvä vastaveto.
• Häviön jälkeinen vaihto. Hävittyään pelaajat vaihtavat yleensä merkkiä, voitettuaan taas pitäytyvät samassa.
• Puhe ja harhautus. Ennakointia voi hämätä puhumalla, aivan kuten pokerissa.
• Viivästetty paljastus. Yleinen vilppi on näyttää oma merkki hieman myöhässä, kun vastustajan valinta jo näkyy – reilussa pelissä tämä ei kuulu asiaan.

Ennustettavuutta on hyödynnetty myös ohjelmallisesti. Pokerinpelaaja Perry Friedman voitti elokuussa 2001 pienen turnauksen päihittäen seitsemän vastustajaa, mukaan lukien Phil Hellmuthin, ja kehitti myöhemmin RoshamBot-ohjelman, joka ennustaa pelaajan seuraavan siirron aiempien valintojen perusteella. Sama ajatus toistuu nykyään monissa selainpeleissä. Vastapainoksi kannattaa muistaa myös rennot klassikot, joissa taito ja sattuma yhdistyvät eri tavoin – esimerkiksi selaimessa pelattava pasianssi tai pulmapelien kuningas Rubikin kuutio.

Kilpailullinen kivi, sakset, paperi

Peliä pelataan myös tosissaan. Vuonna 2002 perustettu World Rock Paper Scissors Society on vakiinnuttanut yleiset säännöt ja järjestänyt vuosittaisia maailmanmestaruuskisoja alueellisten ja kansallisten tapahtumien ohella. Kisat ovat keränneet mediahuomiota näyttävillä lavoilla, värikkäillä osallistujilla ja rahapalkinnoilla; vuonna 2004 yhdysvaltalainen Fox Sports Net näytti mestaruuskisat televisiossa. Japanissa kilpailut ovat suosittua viihdettä, jossa myös julkkikset ottavat mittaa toisistaan.

Yleisimmät virheet ja väärinkäsitykset

• „Kaivo takaa voiton.” Ei takaa – se vain tekee kivestä hyödyttömän ja palauttaa pelin tavalliseksi kolmen merkin kehäksi.
• „Peli on pelkkää tuuria.” Pitkällä aikavälillä vastustajan tapojen lukeminen tuottaa etua.
• Aina samalla merkillä aloittaminen. Ennustettava avaus on helppo lyödä.
• Nimen järjestyksen sekoittaminen sääntöihin. „Kivi-sakset-paperi” ja „kivi-paperi-sakset” tarkoittavat samaa peliä.
• „Mitä enemmän merkkejä, sitä taitavampaa.” Jättiversiot ovat lähinnä hauskaa vaihtelua; itse taktiikka ei muutu peruspelistä.

Usein kysytyt kysymykset (UKK)

Mikä on kaivo kivi, sakset, paperi -pelissä?

Kaivo on lisämerkki, jossa käsi muodostaa löysän nyrkin peukalon ja etusormen rajaamaksi aukoksi. Kaivo voittaa kiven ja sakset, koska ne „tippuvat” kaivoon, mutta häviää paperille, joka peittää kaivon.

Voittaako kaivolla useammin?

Ei pysyvästi. Kaivo hallitsee kiveä, joten järkevät pelaajat lakkaavat näyttämästä kiveä, jolloin peli palautuu tavalliseksi kolmen merkin kehäksi, jossa voittotodennäköisyydet tasoittuvat. Etu kestää vain niin kauan kuin vastustaja vielä pelaa kiveä.

Mistä maasta kivi, sakset, paperi on kotoisin?

Pelin juuret ovat Kiinassa, josta se levisi Japaniin. Nykyinen kivi–paperi–sakset-muoto vakiintui Japanissa 1800-luvun lopulla, ja sieltä se levisi länteen 1900-luvun alussa.

Mikä on lisko-Spock-versio?

Se on Sam Kassin ja Karen Brylan 1990-luvulla kehittämä viiden merkin laajennus, jossa peruskolmikon lisäksi pelataan liskoa ja Spockia. Jokainen merkki voittaa kaksi muuta ja häviää kahdelle, joten peli pysyy täysin tasapainoisena ja tasapelit harvinaistuvat.

Montako käsimerkkiä suurimmassa versiossa on?

Laajin yleisesti tunnettu versio on RPS-101, jossa on 101 merkkiä ja 5050 mahdollista kohtaamista. Suositumpi „hullu” versio on 25 merkin RPS-25, jossa jokainen merkki voittaa 12 muuta ja häviää 12:lle.