luci

Vuonna 2007 esiteltiin täällä hilavitkutin.com:ssakin härveli, jonka väitettiin helpottavan selkounien (lucid dream) näkemistä. Sittemmin maailmaan on putkahtanut muun muassa joukkorahoituspalvelu kickstarter.com, jossa on nyt vastaavanlainen härveli, joka tietty lupaa hyviä tuloksia toiminnastaan.

LUCI on maailman ensimmäinen selkounien näkemistä helpottava laite, joka hyödyntää aivoista lähteviä aaltoja REM-unitilan tunnistamiseen. Kuten edellisessäkin hilavitkutin.com:n artikkelissa mainittiin, niin selkounien näkemistä voi tietty myös yrittää harjoittaa ilman minkäänlaisia laitteita. LUCI:n on kuitenkin määrä helpottaa huomattavasti tällaisten unien kokemista.

Idean keksijä kertoo kyllästyneensä  markkinoilla oleviin laitteisiin, joiden vaikutus perustuu ainoastaan erilaisiin valoefektehin ja päätti kehittää paremman ratkaisun. Laite tunnistaa aivoaaltojen perusteella, milloin käyttäjä on oikeassa vaiheessa untaan ja lähettää silloin uneksijalle tiedon tästä äänimerkin avulla.

Hilavitkuttimen noin 100 euron kickstarttaushinta saattaa sen sijaan aiheuttaa joillekin painajaisia. Hauska nähdä, kehittyykö tällaisesta tuotteesta vielä hitti vai jääkö se pienen piirin kokeiluksi. Ensimmäisiä laitteita on luvattu toimittaa jo seuraavan vuoden helmikuussa.

Lähde

Edellinen artikkeliglow/\republic – Hohtavia vaatteita, joihin voi piirtää valolla
Seuraava artikkeliWavejet on surffilauta, josta löytyy myös moottori lisäpotkua varten