http://www.youtube.com/watch?v=uzM18tiR5B0

Hubblen myötä taivaankappaleista on tullut monelle miljoonalle ihmisille selvempi kuva. Satelliitin tuottamat otokset ovat olleet hämmästyttävänkin tarkkoja. Nyt Kickstarter.com:ssa yritetään rahoittaa satelliittiteleskooppi tavallistenkin ihmisten käyttöön.

ARKYD-nimellä kulkeva hanke kerää miljoonan dollarin rahasummaa satelliitin kyhäämistä sekä laukaisua varten. Eri summia lahjoittamalla voi vaikuttaa siihen, minkälaisen pääsyn lopullisen härvelin kontrolleihin saa. Halvimmillaan n.20 euron hintaan saa bittimuotoisen kuvan itsestään siten, että taustana toimii tuttu kotiplaneettamme.

Esimerkiksi 150 euron hintaan sen sijaan saa jo itse osoittaa hilavitkuttimen haluamaaseen taivaankappaleeseen ja napata kuvan siitä. Aurinko on ainoa kielletty kohde. Uuden härvelin päätarkoitus on kuitenkin etsiä mineraaleiltaan rikkaita asteroideja, joita voisi mahdollisesti myöhemmin hyödyntää robottien avulla. Sivutuotteena syntyy myös mahdollisuus tarjota teleskooppia opetuskäyttöön erilaisiin laitoksiin ja tutkimuskäyttöön sitä tarvitseville ihmisille.

Tarkemmat tiedot optiikasta löytyy rahoitussivulta alla olevasta linkistä. Nyt on kasassa noin puolet tavoitteesta, joten jos tällainen teleskooppi kiinnostaa niin ei muuta kuin kukkaro auki!

Lähde

Edellinen artikkeliHelmiä pienellä vaivalla
Seuraava artikkeliSunnuntain kummallisuus