Horten Ho 229 – natsi-Saksan lentävä siipi ja häivehävittäjän myytti

Sanat kuten häivehävittäjä ja tutkalle näkymätön kone yhdistetään useimmiten nykyaikaiseen sotatekniikkaan. Ajatus lentokoneesta, jota tutka ei havaitse, on kuitenkin lähes yhtä vanha kuin ensimmäiset tutkajärjestelmät. Toisen maailmansodan loppuvaiheessa saksalaiset Horten-veljekset rakensivat koneen, jota on jälkikäteen kutsuttu jopa ”Hitlerin häivehävittäjäksi” – maailman ensimmäisen suihkumoottorisen lentävän siiven. Tässä artikkelissa käydään läpi koneen todellinen historia ja tekniikka sekä se, mikä siihen liitetyssä häivetarinassa on totta ja mikä pelkkää myyttiä.

Taustaa: taistelu Britanniasta ja tutkan voima

Maailma sai todistaa kattavan tutkaverkoston tehokkuuden tositoimissa ensimmäisen kerran vuonna 1940. Tutka eli radioaalloilla kohteita havaitseva järjestelmä oli tuolloin uutta teknologiaa, ja Britannia oli rakentanut siitä koko ilmapuolustuksensa selkärangan.

Kanaalin rannikolle rakennettu Chain Home -tutkaketju havaitsi Saksan pommikonelaivueet jo miehitetyn Ranskan yllä, jopa noin 130 kilometrin päästä. Tiedot koottiin niin kutsuttuun Dowdingin järjestelmään, joka yhdisti tutkahavainnot, ilmavalvonnan ja hävittäjälaivueiden johtamisen yhdeksi kokonaisuudeksi. Näin Britannia pystyi keskittämään rajalliset hävittäjänsä oikeaan paikkaan oikeaan aikaan ja pysäyttämään määrällisesti ylivoimaisen vihollisen.

Saksan ilmavoimat kärsivät taistelussa raskaat tappiot. Eri lähteiden mukaan Luftwaffe menetti noin 1 900–2 300 konetta ja arviolta yli 2 500 lentäjää kaatuneina tai vangittuina; tarkat luvut vaihtelevat lähteestä riippuen. Tappioiden jälkeen Saksan sodanjohto lykkäsi Britannian valtausyrityksen myöhemmäksi.

Göringin mahdoton vaatimus: kolme kertaa tuhat

Taistelun lopputulos ei miellyttänyt Saksan ilmavoimien komentajaa, ilmailuministeri Hermann Göringiä. Se selittänee osaltaan, miksi tässä esiteltävästä koneprojektista tuli hänen henkilökohtainen suosikkinsa.

Vuonna 1943 Göring esitti saksalaisille lentokonetehtaille haasteen, joka tunnetaan nimellä 3 × 1000 -vaatimus. Uuden koneen tuli kantaa 1 000 kilon pommikuorma, lentää 1 000 kilometrin matka ja saavuttaa 1 000 km/h huippunopeus. Tuon ajan tekniikalla vaatimusta pidettiin lähes mahdottomana täyttää.

Horten-veljekset ja lentävän siiven idea

Veljekset Reimar ja Walter Horten olivat tutkineet aerodynamiikkaa jo ennen sotaa muun muassa purjelentokoneiden parissa. He esittivät vaatimukseen ratkaisuksi lentävän siiven.

Lentävä siipi on lentokonetyyppi, jossa ei ole erillistä runkoa eikä pyrstöä, vaan koko kone muodostuu käytännössä yhdestä suuresta siivestä. Kun perinteinen runko-osa ja pystyperäsin jätettiin pois, ilmanvastus pieneni tuntuvasti. Teoriassa tämä tarkoitti, että tavoitenopeuteen päästäisiin pienemmällä moottoriteholla, jolloin säästynyt polttoaine riittäisi pidemmälle ja haluttu 1 000 kilometrin toimintasäde olisi saavutettavissa.

Saksan ilmailuministeriö hyväksyi hankkeen, mutta määräsi, että koneeseen tuli pommikuorman lisäksi asentaa kaksi 30 mm:n tykkiä mahdollista hävittäjäkäyttöä varten.

Rakenne ja tekniikka

Kone oli rakenteeltaan poikkeuksellinen. Keskiosa, joka sisälsi ohjaamon, aseistuksen, laskutelineet ja kaksi moottoria, tehtiin hitsatusta teräsputkesta. Siipien runko oli puuta, ja ne päällystettiin päällekkäin liimatuilla vanerilevyillä. Liimana käytettiin muun muassa sahanpurun ja liiman seosta. Puun runsas käyttö oli osin sodan loppuvaiheen materiaalipulan sanelema ratkaisu.

Voimanlähteenä toimivat kaksi Junkers Jumo 004B -suihkumoottoria. Suihkumoottori eli turbiinimoottori tuottaa työntövoimaa puristamalla ja polttamalla ilmaa ja suuntaamalla palamiskaasut voimakkaana suihkuna taaksepäin. Kummankin Jumo 004B:n työntövoima oli noin 8,8 kilonewtonia. Ennen suihkuversiota veljekset rakensivat useita purje- ja mäntämoottorisia testikoneita, joilla varmistettiin konseptin lentokelpoisuus.

Ensilennot ja koneen kohtalo

Kehitys eteni vaiheittain. Moottoriton purjeversio, tunnukseltaan V1, teki ensilentonsa 1. maaliskuuta 1944. Ensimmäinen suihkumoottorinen versio V2 nousi ilmaan vasta 2. helmikuuta 1945 Oranienburgissa.

V2:lla ehdittiin tehdä vain muutama koelento. Kolmas lento 18. helmikuuta 1945 päättyi onnettomuuteen, kun toinen moottori petti: koelentäjä luutnantti Erwin Ziller sai surmansa. Kone oli ensimmäisiä, joihin suunniteltiin Dornier Do 335 -hävittäjästä tuttua alkeellista heittoistuinta.

Lupaavien tulosten rohkaisemana Göring määräsi 40 koneen sarjan valmistukseen, ja tuotantovastuu annettiin Gothaer Waggonfabrik -yhtiölle, joka oli aiemmin valmistanut rautatie- ja raitiovaunuja. Tehtaalla ei kuitenkaan ollut resursseja sarjatuotannon käynnistämiseen, eikä yksikään kone ehtinyt palveluskäyttöön.

Sodan päättyessä 1945 keskeneräiset prototyypit jäivät liittoutuneiden haltuun. Yhdysvaltain joukot löysivät koneet Friedrichsrodan tehtaalta huhtikuussa 1945, ja pisimmälle valmistunut V3 kuljetettiin Yhdysvaltoihin tutkittavaksi.

Häivehävittäjä-myytti: mitä on totta?

Horten Ho 229 tunnetaan nykyään ennen kaikkea ”maailman ensimmäisenä häivehävittäjänä”. Häivetekniikalla tarkoitetaan menetelmiä, joilla koneesta tehdään mahdollisimman vaikeasti tutkalla havaittava. Ajatus koneen tutkanäkyvyyden pienentämisestä todella kiinnosti Göringiä, mutta tarinaan liittyy paljon liioittelua.

Reimar Horten esitti vasta vuonna 1983, että siipien liimaan oli tarkoitus sekoittaa hiiltä tutkasäteilyn vaimentamiseksi. Väitteelle ei kuitenkaan ole löytynyt aikalaisdokumentteja. Yhdysvaltalainen Northrop Grumman rakensi koneesta täysikokoisen mallin ja testasi sen tutkanäkyvyyden vuonna 2008. Testin mukaan lentävän siiven muoto pienensi tutkakaikua jonkin verran, mutta kone olisi silti näkynyt aikakauden Chain Home -tutkassa noin 80 prosentin etäisyydellä siitä, mistä tavallinen Messerschmitt Bf 109 olisi havaittu. Mahdollinen hiili olisi lisäksi vaimentanut tutkasignaalia varsin heikosti.

Smithsonian-museon konservaattorit tutkivat säilyneen koneen eivätkä löytäneet rakenteesta merkkejä hiilestä tai tarkoituksellisesta häiverakenteesta. Vuonna 2009 esitetty dokumentti nimesi koneen ”Hitlerin häivehävittäjäksi” ja vakiinnutti myytin, mutta koneen todellinen merkitys on toisaalla: se oli maailman ensimmäinen suihkumoottorinen lentävä siipi ja aikaansa huomattavasti edellä ollut suunnittelun rohkeudessa.

Vertailu aikakauden suihkukoneisiin

Horten Ho 229 jäi prototyyppiasteelle, mutta samaan aikaan kehitteillä oli myös koneita, jotka pääsivät palveluskäyttöön. Alla oleva taulukko vertaa konetta kahteen tunnetuimpaan toisen maailmansodan suihkuhävittäjään. Huomaa, että Ho 229:n huippunopeus on laskennallinen arvio, sillä kone ei koskaan ehtinyt saavuttaa sitä koelennoilla.

Lentävän siiven perintö

Vaikka Horten Ho 229 jäi haaveeksi, lentävän siiven idea ei kuollut. Reimar Horten jatkoi työtään sodan jälkeen Argentiinassa, ja Yhdysvalloissa Jack Northropin yhtiö kehitti samaa periaatetta eteenpäin. Suora perillinen näkyy nykyisin esimerkiksi Yhdysvaltain B-2 Spirit -häivepommittajassa, joka on juuri lentävä siipi.

Kokeellinen ilmailu on tuottanut vuosien varrella lukemattomia rohkeita konsepteja. Historian saatossa on nähty niin NASAn Puffin-mikrolentokoneen kaltaisia tulevaisuuskonsepteja kuin suihkumoottorien varassa lentäviä miehittämättömiä koneita. Kevyemmässä päässä kehitys on tuonut markkinoille kotimaisen FlyNano-kevytlentokoneen, ja into rakentaa itse on saanut aikaan myös yksityishenkilöiden itse rakentamia lentokoneita. Kaikkia näitä yhdistää sama insinöörin uteliaisuus, joka ajoi myös Horten-veljeksiä.

Usein kysytyt kysymykset (UKK)

Lensikö Horten Ho 229 koskaan?

Kyllä. Moottoriton purjeversio lensi ensimmäisen kerran maaliskuussa 1944 ja suihkumoottorinen versio helmikuussa 1945. Koneesta valmistettiin kuitenkin vain muutama prototyyppi, eikä se koskaan ehtinyt varsinaiseen palveluskäyttöön.

Oliko Horten Ho 229 oikeasti häivehävittäjä?

Ei nykyisessä mielessä. Lentävän siiven muoto pienensi tutkakaikua hieman, mutta myöhemmät testit ovat osoittaneet, että kone olisi silti näkynyt aikakauden tutkissa. Tarina tarkoituksellisesta häiverakenteesta perustuu pitkälti sodan jälkeisiin väitteisiin, joille ei ole löytynyt vahvistusta.

Kuka suunnitteli Horten Ho 229:n?

Koneen suunnittelivat saksalaiset veljekset Reimar ja Walter Horten. Sarjatuotannosta olisi vastannut Gothaer Waggonfabrik -yhtiö.

Miksi konetta ei otettu palveluskäyttöön?

Sota oli jo loppusuoralla, kun Göring määräsi koneen tuotantoon. Tehtaalla ei ollut resursseja sarjatuotantoon, ja Saksan antautuminen keskeytti hankkeen ennen kuin yksikään tuotantokone valmistui.

Onko Horten Ho 229 säilynyt jossain?

Kyllä. Ainoa säilynyt yksilö, prototyyppi V3, on Yhdysvalloissa Smithsonian-museon Steven F. Udvar-Hazy -keskuksessa. Se on ainoa jäljellä oleva toisen maailmansodan aikainen saksalainen suihkukoneprototyyppi.