USA on tunnettu vuosikymmenestä toiseen käytävästä asekeskustelusta. Monet myös pohtivat elokuvien perusteella että saako USAssa ampua kotiintunkeutujan / murtovarkaan. Tämähän tietenkin vaihtelee osavaltioittain.
Useasti jälkipyykissä noudatetaan ns. itsepuolustuslakeja. Tässä itseään puolustavan täytyy täyttää ehdot:
1. Ei ole hyökkääjä
2. Hyökkääjää vastaava voimakeino (esim. ase vs. nyrkkiuhka ei käy)
3. Kohtuullinen uskomus, että voimankäyttö on tarpeellista
4. Kohtuullinen uskomus, että uhka on välitön
5. Ei ole mahdollisuutta paeta
Näitä siis pohditaan oikeudessa sitten, ja tämän vuoksi aseenomistajan tulee selvittää etukäteen mikä on oman osavaltoin laki. Pahoittelut lakitermien keksimisestä, koska käänsin itse.
Joissain osavaltioissa on ns. Castle Doctrine, jossa ajatellaan kodin olevan linna, jota saa puolustaa mm. aseella. Tällöin seuraavat ehdot tulee täyttyä aseenkäyttöä varten:
1. Voimankäyttöä sisältävä laiton tunkeutuminen omaan asuntoon, liikkeeseen tai kulkuneuvoon
2. Et ole ensimmäinen voimankäyttäjä
3. Toimintaasi ei sisälly rikollisuutta
4. Sinulla on laillinen oikeus olla puolustamassasi paikassa.
Tässä tietenkin hereää sellainenkin kysymys, että jos asetta joutuu käyttämään, niin mikäli tunkeutuja kuolee, niin oikeusprosessi toteutuu todennäköisesti puolustautujan kertomuksen perusteella.
Lisätietoa aiheesta löytyy osoitteesta: FindLaw – Is it Legal to Shoot an Intruder?, josta nämä käänsin.
(Artikkeli jatkuu kuvien jälkeen)
HOME INVASION: How Does Stand Your Ground or Castle Doctrine Apply? (esimerkkitapaus alkaa 0:50):
Burglar In YOUR Home Self Defense Scenario – What Would You Do?:
Eli tuo voimankäyttö ei ole mitenkään yksiselitteinen.
Monet USAlaiset pitävät kotonaan asetta, ja tätä perustellaan mm. sillä, että se ennaltaehkäisee rikollisuutta ja murtautumista kotiin. Ajatellaan myös, että kun joku murtautuu kotiin ja kuulee makuuhuoneesta kovaäänisen pumppuhaulikon latausäänen, niin se saa rikollisen lähtemään johonkin missä tuollaista ääntä ei ole.
BedBunker on sängyn rungon ja patjan väliin asennettava kaiken kestävä asekaappi.
Oheisella videolla esitellään BedBunker (Valmistaja Bed Safe) (malliin mahtuu 35 kivääriä, 70 käsiasetta ja aseen saa kaapista 10 sekunnissa):
Näiden hinnat lähtevät n. 500 eurosta aina 15000 euroon saakka. Ajatus on, että kun kaappi on piilossa ja hyvin lukittu, on erittäin pieni riski, että murtautuja pääsisi käsiksi aseisiin.
”Sohvabunkkeri” – asekaappi – Couch Bunker – Heracles Research Corp (tässä on huomattavaa myös luodinkestävät sohvatyynyt, joita voi siten käyttää suojana):
Asekaappi-sohvat ovat 10000 eurosta ylöspäin. (Tyynyt n. 1000 euroa).
Tässä esitellään auton takapenkkien alle asennettava asekaappi (aseisiin pääsee käsiksi n. 10 sekunnissa):
Näistä lisää Lock’er Down -sivustolla. Hinnat ovat satoja euroja. Ja kyseessähän on myös käytännöllinen tarpeisto kuljettaa aseet ampumaradalle.
Eli kaikenlaista asekaappia on kehitetty. Nämä ovat kaikki lukittavia ja aseisiin ei pitäisi päästä käsiksi kuin ne, jotka aseita tarvitsevat.
Loppuun pari tilastoa vuoden 2010 raporista:
Vuosina 2003-2007 tapahtui vuosittain arviolta n. 3,7 miljoonaa murtautumista. Näistä kodissa oli asukas paikalla 1 miljoonasta tapauksesta ja joutui väkivallan kohteeksi 266560 murrossa. (ks. Special Report – National Crime Victimization Survey – Victimization During Household Burglary – September 2010 – NCJ 227379).
Eli onhan nuo hurjia lukuja, ja selittää osaltaan sitä, miksi turvallisuutta haetaan aseiden avulla.
Loppuun vielä video Gun Bed -aselokerosta, joka on kenties nopein keino saada haulikko käteen:
Lähde: Geekologie