Koiran kakkojen noukkiminen on hölmöä hommaa. Tai ainakin siltä se tuntuu – Tosin se täytyy tehdä.

Näin se toimii

Pigapoo on parin vuoden takainen Kickstarter-projekti, joka kenties on saanut innovaationsa hevosten varusteesta, joka kerää lannat suoraan.

Pigapoo
Pigapoo

Koiran häntään kiinnitetään klipsi, jossa roikkuu pussi. Kakat siirtyvät sitten suoraan pussiin, ja omistaja vaihtaa pussin sen täytyttyä. Näin ei tarvitse noukkia kakkoja maasta.

Innovaatio esitellään videolla:

Ideana on tämä varsin pätevä. Mutta alkoi mietittytämään, että onko tämä nyt kuitenkaan niin kätevä. Esimerkiksi jos nuo kakat osuvat pussin reunaan, niin sitä ei ole kovin mukava sitten käsitellä. Ja lisäksi kakkapussia joutuu kuitenkin käsittelemään.

Pigapoo käytössä

Eräällä tuntemallani koiralla on tapana kakkaamisen jälkeen pinkaista kovaa vauhtia eteenpäin. En tiedä mikä reatkio tämä on, mutta voisin kuvitella, että koiraa häiritsisi, jos se ei pääsisi kauas omasta kakastaan pikaisesti. Olen toisaalta pohtinut ajoittain koiran yrittäessä kakata huomaamatta pikaisesti, josko se pyrkii välttämään kakkojen keräämisen. Koiran psykologiassa olisi varmasti vielä paljon selvitettävää.

Lähteet: Pigapoo, Kickstarter

Edellinen artikkeliMaailman yksinkertaisin sähkömoottori on helppo valmistaa itse, kokeile!
Seuraava artikkeliAutomatisoitu tienkorjaus tulee uuden kaluston myötä