kilpikonnataksi

Yleensä elokuvissa ja joskus myös tosielämässäkin ihmiset käskevät taksikuskia ajamaan kovempaa esimerkiksi muutaman minuutin päästä lähtevälle lennolle ehtimiseksi. Japanista taas löytyy takseja, jotka saa sen sijaan ajamaan hiljempaa nappia painamalla.

Turtle Taxi -niminen palvelu tarjoaa kyytejä ajoneuvoilla, joista löytyy asiakkaan käytettävissä oleva nappula. Tätä katkaisinta painamalla kuski saa tiedon siitä, että matkustaja haluaa taittaa matkansa rauhallisemmin. Samalla myös taksin tuulilasiin ilmestyy hitaasta etenemisvauhdista muita autoilijoita varoittava kuvio.

Hitaiden kyytien on tarkoitus tarjota esimerkiksi raskaana oleville matkustajille rauhaisampi matka paikasta toiseen ja lisäksi vähentää kaahatessa syntyviä hiilidioksidipäästöjä. Lisää tietoa ja kuvia palvelusta löytyy sen japaninkielisiltä nettisivuilta. Löytyisiköhän tällaiselle tavallista hitaammalle taksille käyttäjiä myös täältä Suomesta?

Lähde

Edellinen artikkeliThe Parrot on edullinen teleprompteri järjestelmäkameraan
Seuraava artikkeliJäähdytyselementeillä varustetulle LED-valaisimelle luvataan 40 vuoden käyttöikä