okgo_2 Wikipedia

Nykyään artisteilla on lukuisia erilaisia väyliä uusien kappaleiden tai albumeiden levittämiseen. Musiikkia voi jakaa ja myydä muun muassa suoratoistopalveluiden kautta, perinteisillä CD-levyillä tai sitten vaikka muistitikuilla. OK Go -niminen yhtye suunnittelee hyvistä vaihtoehdoista huolimatta seuraavan albuminsa julkaisemista myös täysin uutta kanavaa myöten.

Yhtye nimittäin suunnittelee levittävänsä uutta albumiaan perinteisten CD-levyjen ja digitaalisten latausten lisäksi myös DNA:n avulla. Kyseessä ei kuitenkaan ole suomalaisen teleoperaattorin mainos, vaan yhtye pyrkii oikeasti tallentamaan levyn datan Kalifornian yliopiston avulla geneettiseksi koodiksi.

OK Go kuitenkin myöntää, että albumin myyminen, jakaminen tai kuunteleminen tällaisessa muodossa ei ole läheskään niin yksinkertaista jo pelkkien lakiseikkojen takia. Kyseessä onkin lähinnä eräänlainen julkisuustemppu, jolla saadaan uudelle levylle hieman lisää kiinnostuneita katseita.

Lähde

Edellinen artikkeliBlood Sport – Idea verta imevästä peliohjaimesta ei ollut kaikkien mieleen
Seuraava artikkeliKellontekijät kohdistivat katseensa älykellojen ulkoasupaketteihin