Ilmahan on väliaine samaan tapaan kuin esimerkiksi vesikin. Schlieren-valokuvaus (engl. Schlieren photography) on tekniikka, jonka avulla on mahdollista tarkkailla ja kuvata ilman liikettä. Vaikka tekniikassa ei sinänsä ole mitään uutta, niin törmäsin YouTube:ssa tällaiseen sitä havainnollistavaan videoon, joka on mielestäni jakamisen arvoinen.
Kyseessä on Harvardin yliopiston opetustarkoitukseen luoma video. Ilman liikkeet saadaan kuvattua ohjaamalla pistemäinen valonlähde koveran peilin avulla kameran eteen kiinnitetyn partaterän reunalle. Tarkemman kuvauksen systeemin toiminnasta voi lukea täältä. Videolla esitellään ilman liikettä muun muassa tulitikun, kynttilän sekä hiustenkuivaajan läheisyydessä.
Tämän lisäksi videolla nähdään myös ilmaa kevyempien ja sitä raskaampien kaasujen käyttäytyminen avoimessa tilassa. Aina sitä ei tule ajatelleeksi, että ihmiselle läpinäkymättömätkin aineet leijailevat jatkuvasti täällä keskuudessamme.