Georgian teknillisessä instituutissa kehiteltiin lähes kissan lailla putoava robotti

AdminSB

Kissathan pystyvät tunnetusti pyörähtämään lähes aina jaloilleen hypätessään tai pudotessaan mitä kummallisemmista paikoista. Nyt Georgian teknillisen instituutin vuorovaikutteista tietotekniikkaa tutkiva osasto on kehittänyt yksinkertaisen robotin, joka kykenee myös kääntymään aina tiettyyn suuntaan ”putoamisensa” aikana.

Vekotinta ei kuitenkaan tosiaan testattu pudottamalla sitä ilmasta, vaan testit suoritettiin lähes kitkatonta ja melkein vaakatasoista pintaa vasten. Näin jouduttiin menettelemään, koska nykyisin saatavilla olevat moottorit eivät kykenisi liikuttamaan robottia tarpeeksi nopeasti vapaan pudotuksen aikana. Alustalla kahdesta nivelestä ja kolmesta osasesta koostuva robotti kykeni kuitenkin pyöräyttämään itsensä haluttuun asentoon.

Vaikka tekniikka on siis vielä nykytasolla hyvin keskeneräinen, niin antaa tutkimus kuitenkin tärkeää tietoa tulevaisuuden robottien kehittelyä ajatellen. Tutkimuksen takana oleva tiimi uskoo, että tulevaisuudessa robotit kykenevät laskeutumaan paremmin kuin ihmiset ja säilyttämään näin toiminnallisuutensa suurtenkin pudotusten jälkeen. Se, montako elämää tällaisilla mekaanisilla vekottimilla sitten on, onkin jo aivan toinen juttu.

Lähde