XPUZMAG on lukko, joka näyttää yhtä oudolta kuin kuulostaakin

AdminSB

Olen jo aiemminkin esitellyt muutamankin erilaisen lukon. Välillä vastaan tulee kuitenkin sellaisia viritelmiä, joista ei vain voi jättää kertomatta eteenpäin. XPUZMAG on yksi näistä.

Kyseessä on Taiwanissa kehitetty lukko, josta löytyy jopa 23 pientä reikää. Näiden päältä löytyy vielä pyörivä levy, joka on eri reikien kanssa linjoissa eri asennoissa. Vain kuutta näistä rei’istä käytetään varsinaisesti lukon avaamiseen ja muut ovat lähinnä lukkoa tiirikoivan henkilön hämäämiseksi. Tätä varten jokaisesta reiästä löytyy kuitenkin samanlainen sisältö. Edessä pyörivän levyn tarkoituksena on sotkea tiirikoijan ajatukset siitä, mitä reikiä hän on jo kokeillut.

Lukon avaamiseen käytetään loppujen lopuksi melko yksinkertaista avainta, josta löytyy tarvittavat kuusi pinniä. Ehkäpä tällaisesta viritelmästä on kuitenkin enemmän haittaa sitä päivittäin käyttävälle kuin rosvoille. Joka tapauksessa lukko irtoaa siitä kiinnostuneille noin 100 euron hintaan.

Lähde