maatuva_runko

Erilaista huippumodernia nykytekniikkaa löytyy paljon esimerkiksi vakoilutarkoitukseen suunnitelluista vekottimista. Tällöin ongelmaksi muodostuu tietty se, jos vakoilun kohde saakin jostain syystä toimintakyvyttömäksi menneen härvelin käsiinsä. Nyt joukko muun muassa NASA:n tutkijoita kehittää quadkopteria, jonka osat saataisiin tarvittaessa hajoamaan biologisesti.

Projektista vastaava ryhmä on saanut kasaan pikkuisen quadkopterin, jonka runko koostuu sienirihmastosta. Tällöin vekotin voidaan tarvittaessa tuhota ”ylimääräisiltä katseilta” ohjaamalla se vaikkapa lammikkoon. Toki kaikkia quadkopterin osia ei voida vielä valmistaa luonnossa hajoavista materiaaleista, joten tällainenkin härveli jättää jälkeensä vielä paljon tekniikkaa.

Tutkijat ovat kokeilleet myös muun muassa virtapiirien tulostamista hopeasta koostuvan nanomusteen avulla suoraan laitteen runkoon. Viimeisimmässä koelennätyksessä jouduttiin silti vielä käyttämään perinteisistä quadkoptereista napattuja propelleja, akkuja sekä kontrolliosia, joten täysin luontoon katoavaan härveliin on vielä matkaa.

Lähde

Edellinen artikkeliPrynt – Kännykkäkotelo muuttaa puhelimen Polaroid-kameraksi
Seuraava artikkeliSelfie-kuvien ottaminen onnistuu myös neulanreikäkameralla