Punaisia katuvaloja kunnioitetaan täällä Suomessa harvinaisenkin hyvin verrattuna esimerkiksi muuhun Eurooppaan. Vaikka liikennevaloilla on toki tärkeä tehtävä, niin täytyyhän se myöntää, että niissä seisominen on joskus todella rasittavaa. Tänä kesänä Portugalin pääkaupungissa Lissabonissa sen sijaan kokeiltiin, hoitavatko tanssivat liikennevalot homman staattisia versioita paremmin.

Valokokeilu oli Smart-merkkisistä henkilöautoistaan tunnetun yrityksen käsialaa. Kyseessä oli osa firman turvallisuuden lisäämiseen pyrkivää #WhatAreYouFOR-mainoskampanjaa. Punainen liikennevalo sai liikkeensä tanssimaan innostuneilta ihmisiltä, jotka sattuivat kävelemään tarkoitusta varten pystytettyyn koppiin. Ihmisten liike taltioitiin kameran avulla ja muutettiin vastaamaan punaisessa liikennevalossa esiintyvän miehen mittasuhteita.

Yrityksen mukaan tekniikkaa ei ole valitettavasti tarkoitus laajentaa mainoskokeilua pidemmälle, mutta jokin tämäntyylinen ajanviete liikennevaloihin kelpaisi kyllä ainakin allekirjoittaneelle.

Lähde

Edellinen artikkeliAxent Wear – kuulokkeet soivilla korvilla
Seuraava artikkeliS-Money – Ranskalaiset Twitter-palvelun käyttäjät voivat nyt ”tweetata” rahaa toisilleen