Nixie on ranteeseen napsahtava quad-kopteri, jonka ainoa tarkoitus on ottaa kuvia omistajastaan

AdminSB

Quad-kopterit ovat melko monikäyttöisiä, sillä voihan niillä tehdä kaikkea tavaroiden kuljettamisen ja ilmakuvien napsimisen väliltä. Nixie on sen sijaan tarkoitettu ainoastaan kuvaamaan, mutta se erottuu edukseen sillä, että se kulkee omistajansa mukana rannekellon tapaan.

Kyseessä on pikkuinen quad-kopteri, jonka saa kiinnitettyä ranteen ympärille sen taipuisan rungon avulla. Tällaisen kätevästi mukana kulkevan härvelin tarkoitus olisi helpottaa ns. selfie-kuvien ottamista. Lopullinen quad-kopteri osaisi suunnittelijoidensa mukaan pyrähtää oikealle etäisyydelle, napata kuvan ja palata omistajansa luokse. Tällä hetkellä valmiina on kuitenkin ainoastaan prototyyppilaite, joka kykenee vasta taittumaan käden ympärille ja lentämään pois.

Vekotin kuitenkin sattui hiljattain pääsemään finaaliin Intelin järjestämässä Make it Wearable -nimisessä kilpailussa ja sai tästä hyvästästä noin 40000€ rahoituksen jatkokehitystä varten.

Lähde