Tulevaisuudessa elektroniset härvelit saattaa voida ladata myös hikoilemalla

AdminSB

Päivän toinenkin artikkeli koskee elektroniikan uusia futuristisia lataustapoja. Kalifornian yliopiston tiedemiehet ovat nimittäin kehitelleet väliaikaista tatuointia, jonka avulla hikoilun voisi muuttaa virraksi.

Systeemi perustuu hiestä löytyvän laktaatin avulla toimivaan bioparistoon. Paristo irrottaa laktaatista entsyymien avulla elektroneja ja ottaa ne talteen. Mitä enemmän ihminen hikoilee, sitä enemmän järjestelmä pystyy kehittämään sähköä. Näin ollen etenkin huonommassa kunnossa olevat kykenevät tuottamaan huomattavasti paremmin virtaa kuin urheilua aktiivisesti harrastavat.

Tällä hetkellä menetelmän avulla syntyvä sähkövirta on kuitenkin voimakkuudeltaan melko heikkoa ja järjestelmän tehokin on maksimissaan 70µW/cm². Sähkön generoimisen lisäksi tällaista vekotinta voisi käyttää myös laktaattitasojen monitorointiin. Aiemmin kyseisten arvojen mittaamiseen on vaadittu sarja verikokeita, joten uusi menetelmä olisi varmasti miellyttävämpi kokemus.

Lähde