Hilavitkuttimilla rikkauksiin, vähemmän laillisesti

Kuva: Thomas Hawk
Kuva: Thomas Hawk

Korttien laskeminen ja painotetut nopat ovat luultavasti tunnetuimmat tavat korottaa voittomahdollisuuksia casinoilla. Tietenkään nämä eivät ole missään määrin sallittuja keinoja, mutta on kuitenkin mielenkiintoista mitä kaikkea olisi mahdollista käyttää onnettaren huomion saamiseksi rahapeleissä.


Ohessa esittelemme erilaisia apuvälineitä, jotka on joko suunniteltu nimenomaan huijaamiseen casinoilla tai jotka eivät varsinaisesti ole huijausvälineitä, mutta joiden avulla huijaaminen olisi toteutettavissa.

Google Glass -älylasit

Ei ehkä tule aivan heti mieleen, mutta Google Glass -älylaseja voisi hyvin käyttää muun muassa korttien laskemiseen casinolla. Itse asiassa jo viime vuonna monet USA:n osavaltiot ovat kieltäneet casinovierailta pääsyn pelitiloihin, jos heillä on kyseiset älylasit päässään. Kielto on astunut voimaan ainakin osassa Las Vegasia, Pennsylvaniassa, Ohiossa ja Connecticutissa.

Langaton ”Jackpotter”

Jopa tupakka-askiin mahtuva pieni, elektroninen laite mahdollistaa huijaamisen muun muassa hedelmäpeliautomaateilla. Laite toimii yksinkertaisesti nappia painamalla, jolloin se jumittaa automaatin laskurin ja näin automaatti jatkaa voittorahojen tiputtelua laskematta niitä.

Blackjack-laskuri puhelimessa

Nykyisiin älypuhelimiin voi ladata useasta paikasta sovelluksia, jotka suorittavat korttien laskemisen pelaajan puolesta. Sovelluksia on niin ilmaisia kuin maksullisiakin ja niitä käytetään syöttämällä ohjelmaan pöytään jaetut kortit. Tämän jälkeen ohjelma laskee pakkaan jääneet kortit ja kertoo, miten pelaajan kannattaa edetä. Monin paikoin pöytäpeleissä pelaajilla ei sallita minkäänlaisia elektronisia laitteita, mutta esimerkiksi netticasinoilla laskureiden käyttöä on mahdotonta valvoa.

Kortin ojentaja

Tämä klassinen apuväline keksittiin jo varmasti paljon ennen viime vuosisataa. Yleensä tällainen ojentaja tehtiin itse kotona ja nykyisin vanhoja tekeleitä myydään usein netin huutokaupoissa erikoisuuksina. Ojentaja sidottiin jompaan kumpaan käteen ja se piilotettiin takin hihan suojiin, jonka turvin laite saattoi käyttäjänsä tahdon mukaisesti hivuttaa pelaajan käteen parempia kortteja.

Huijaaminen casinoilla oli ennen kuitenkin paljon helpompaa verrattuna nykypäivään, sillä ennen turvakameroita asiakkaita oli hankala pitää silmällä ja erittäin vaikeissa tapauksissa oli jopa mahdotonta todistaa huijaamista. Menneistä viisastuneina casinot kouluttavat nykyisin henkilökunnan tarkkailemaan asiakkaiden käytöstä ja poikkeavaan käytökseen kiinnitetään hyvin herkästi huomiota.

Me Hilavitkuttimessa emme tietenkään suosittele edellä mainittuja keinoja tai välineitä käytettäväksi casinoilla. Ensinnäkin huijaamisesta napsahtaa takuuvarmasti vähintään porttikielto casinon tiloihin ja toisekseen casinohuijaukset eivät muutenkaan kuulu hyvän maun piiriin.