MIT kokeilee uutta näkökulmaa robottien rakentamisessa

AdminSB

Perinteisesti robotit mielletään usein ihmistä mimikoivina laitteina, joilta saattaa jopa löytyä samankaltaisia raajoja. MIT:n nyt kehittämiä laitteita ei siis välttämättä heti edes kutsuisi roboteiksi, vaikka ne monimutkaisiin tehtäviin kykenevätkin.

Lämmön mukaan kiinteistä pehmeiksi muuttuvat vekottimet on väsätty vahamaisesta materiaalista. Härvelit on tarkoitettu avustamaan tehtävissä, joissa joskus tarvitaan jäykkyyttä ja välillä taas kykyä liikkua vapaasti. Yllä olevalla videolla esitellään kolmea erilaista prototyyppiä, jotka löysistyvät niiden rakenteissa kulkevien sähköjohtimien aiheuttaman lämmön ansiosta.

Tietty kyse on vasta tutkimuksesta, mutta tällaisille härveleille voisi olla jopa lähitulevaisuudessa paljon käytännöllisempiä käyttökohteita kuin esimerkiksi 60-luvulla tulevaisuuteen kuvitelluista, kotiapulaisina toimivista, roboteista. Valitettavasti lämmössä taipuvat vekottimet eivät kuitenkaan tietenkään herätä yhtä innostuneita katseita.

Lähde