EAER – Tutkijat kehittivät uuden kivuttoman menetelmän hampaiden paikkaamiseen

AdminSB

Dentist

En tiedä yhtään ihmistä, joka nauttisi hammaslääkärikäynneistään. Poran surina ja sen mahdollisesti aiheuttama vihlonta saavat monet lykkäämään tarkastusaikoja yhä uudelleen. Nyt lontoolaiset tutkijat ovat kuitenkin kehittäneet menetelmän, jonka avulla hampaita voisi korjata täysin ilman poraamista.

Uusi tekniikka kulkee nimellä Electrically Accelerated and Enhanced Remineralisation (EAER) ja se perustuu nimensä mukaisesti hampaan luonnollisen paranemisen tehostamiseen sekä vauhdittamiseen. Menetelmässä nopeutetaan kalsiumin ja fosfaattia sisältävien kivennäisaineiden kulkeutumista vahingoittuneelle alueelle.

Operaatio tapahtuu heikon sähkövirran avulla, joten se on täysin kivuton. Tämän lisäksi uuden korjaustavan on laskettu olevan vähintään yhtä kustannustehokasta kuin perinteinen hampaiden paikkaaminen. Nyt uuden menetelmän kaupallistamista varten on sitten perustettu Reminova-niminen yritys, joka etsii rahoitusta jatkokehitystä varten.

Lähde