Valekuolema (eng. suspended animation) on tila, joka saavutetaan hidastamalla elintoimintoja äärimmilleen siten, että nämä eivät kuitenkaan lopu kokonaan. Nyt tällaista tekniikkaa pyritään ensimmäisen kerran käyttämään ihmisille suunnatuissa leikkauksissa.
Tarkoitus on, että potilaan veri korvataan jäähdytetyllä suolaliuoksella. Tämän olisi sitten tarkoitus hidastaa leikkauksen kohteena olevan ihmisen elintoimintoja ja näin mahdollistaa pidemmät leikkaukset, jotka muuten saattaisivat päättyä verenhukkaan. Vuonna 2000 tekniikkaa koitettiin sioilla ja koeläinten ruumiinlämpöä saatiin laskettua jopa 10 celsiusasteella. 90% menetelmällä operoiduista sioista selvisi leikkauksesta.
Tekniikka on kuitenkin tarkoitettu ainoastaan todella vakavasti loukkaantuneille, joiden selviytymisprosentti olisi muuten hyvin pieni. Menetelmällä saadaan korkeintaan muutama tunti lisäaikaa, joten aivan yksinkertaiseksi tämäkään prosessi ei vaikeita leikkauksia valitettavasti muuta.