jalkapallostadion
Kuva: Aleksandr Osipov / Flickr

78 päivää ja koko jalkapalloilevan maailman katseet kääntyvät kohti Etelä-Amerikkaa ja Sao Paoloa. Kello 17.00 paikallista aikaa, pallo potkaistaan liikkeelle ja kautta aikojen kahdeskymmenes jalkapallon MM-kisat käynnistyvät. Kisat järjestetään toista kertaa Brasiliassa, joka edellisen kerran toimi kisaisäntänä 64 vuotta sitten. Kolmekymmentäkaksi maailman parasta jalkapallomaajoukkueta karsintojen kautta valittu kisojen kahdeksaan neljän joukkueen lohkoon, josta kaksi parasta etenevät kisojen jatkopeleihin. Kaikkiaan kisoissa pelataan 64 toinen toistaan tiukempaa kamppailua, Kesäkuun 12:sta päivästä lähtien Heinäkuun puoleenväliin, jolloin ratkaistaan turnauksen voittaja ja maailman paras jalkapallomaajoukkue Brasilian Rio de Janeirossa.

Rio de Janeirosta on myös kotoisin kautta aikain MM-turnausten paras maalintekijä – Ronaldo Luiz Nazario de Lima, kenet tunnetaan nimellä Ronaldo. Nyt 37-vuotias Ronaldo on paukattanut vastustajien verkkoja MM-kisoissa kaikkiaan 15 kertaa, kolmessa eri turnauksessa. Vuoden 1998 Ranksan MM-kisoissa Ronaldo viimeisteli 4 maalia ja auttoi Brasilian finaalin asti, jossa tosin Brasilia koki katkeran tappion kisojen isäntämaata vastaan. Vuoden 2002 kisoissa Ronaldo liukerteli vastustajien puolustuksien seassa armottomasti, iskien 8 maalia ja voittaen koko turnauksen sekä sen maalipörssin. Vaikka vuonna 2006 Brasilian turnaus päättyikin jo puolivälieriin, lohdutuksena Ronaldo iski kolme maalia ja siirtyi ohi Gerd Mullerin, MM-turnausten parhaaksi maalintekijäksi.

Elämä uran jälkeen

Nämä jäivätkin Ronaldon viimeiseksi MM-kisoiksi, lopulta hän päätti koko jalkapallouransa kotimaassaan vuonna 2011. Uransa jälkeen mies on ehtinyt tehdä jo kaikenlaista, muun muassa hän perusti oman yrityksen nimeltä ”9ine”, viittaen hänen käyttämään jalkapallojoukkue pelinumeroon 9. Yritys sai kotimaassaan lentävän lähdön ja kertaheitolla nousi yhdeksi maansa menestyneimmistä urheilun ja viihteen agenttitoimistoista. Hänen talliinsa kuuluu muun muassa entinen Formula 1 kuljettaja Rubens Barrichello, Barcelon Neymar Jr sekä Team PokerStars Pro:n Andre Akkari, kuka on yksi Brasilian menestyneimmistä pokerin pelaajista.

Myös Ronaldo on uransa jälkeen ollut kiinnostunut pokerista. Hän kuuluukin Rafael Nadalin ja Boris Beckerin ohella PokerStarsin SportStar tiimiin. PokerStars on maailman isoin on-line pokerin tarjoaja, jonka tuoteperheeseen kuuluu muuan muassa FullTilt-sivusto. Miehen pokeri innostus onkin jo tarttunut jo Brasiliassa laajemmin, etenkin sen jälkeen kun Andre Akkari liitettiin 9ine:n manageroimiin henkilöihin. Ennen miesten yhteistyötä ’Brazilian Series of Poker’, pokeriturnaus houkutteli vain noin nelisen sataa osallistujaa. Ronaldon ja PokerStarsin yhteistyö onkin saanut osallistujamäärät räjähtämään yli 1500.

Pokerin ja yritystoiminnan ohella mies ei kuitenkaan ole unohtanut jalkapalloa kokonaan, eikä varsinkaan tämän vuoden koti MM-kisoja. Kisoissa hän kuuluukin kisojen organisaatiokomiteaan. Ronaldo on myös yksi kisojen kuudesta lähetteliäästä. Muiden ollessa myös entisiä Brasiliasia suuruuksia; Amarildo, Bebeto, Carlos Alberto Torres, Marta ja Mario Zagallo.

Organisaatiokomitean jäsen Ronaldo onkin vuolaasti kehunut kisoja ja sen järjestelyjä ”-Brasilia on yksi maailman värikkäimmistä maista, jota on siunattu henkeäsalpaavan kauniilla luonnolla. Turistit jotka tulevat MM-kisoihin, voivat valmistautua uskomattomaan kokemukseen; Olivatpahan he sitten ihailemassa koillis-Brasilian upeita hiekkarantoja, Amazonin laajutta tai kisojen loppuottelun järjestävää Rio de Janeiroa ja sen uskomatonta meren, vuorten ja

sademetsien sekoitusta, jotka tekevät Riosta ainutlaatuisen kaupungin . Brasilia toivottaa MM-kisan turistit avosylin, mutta siihen asti meidän pitää jatkaa töiden tekemistä että kaikki järjestelyt onnistuvat.” Ronaldo muistuttaa ja jatkaa ”-Viime vuonna järjestimme historian parhaan Fifan Confederations cupin. Tämä ei ole vain minun mielipiteeni, mutta myös fanien, toimittajien ja jopa Fifan presidentin Sepp Blatterin.”

Confederations cupin järjestelyt onnistuivatkin yli odotusten eikä käytännössä mitään ongelmia ilmaantunut, koko jalkapalloilevan maailman peloista huolimatta. Onhan Brasilia ollut myös viime aikoina otsikoissa, niin väkivaltaisista slummeistaan kuin pahentuneista huumeongelmistaan. Voin tosin oman sydämeni rintaäänellä todeta että jalkapallo-ottelu täydellä Maracanalla on jotain, mikä jokaisen jalkapalloihmisen pitäisi kokea. Brasilia myös haluaa järjestää kisat kunnialla, sillä kahden vuoden kuluttua sitä ja Rio de Janeiroa odottavat vielä astetta kovemmat kisat – Kesäolympialaiset, joka onkin maailman suosituin urheilutapahtuma. Ronaldo päättääkin ”-Meillä ei ole paljon aikaa jäljellä ennen kuin turnaus alkaa ja kaikki planeetan parhaimmat pelaajat kerääntyvät Brasiliaan – Messi, Cristiano Ronaldo, Andres Iniesta, Neymar Jr – pelaavat vastakkain. En malta odottaa. Odotan näkeväni teidät Brasiliassa – Nähdään MM-kisoissa.” Mies onkin aivan varma että kisoista on tulossa varsinainen värisuora niin Brasilialle, kuin koko jalkapalloilevalle maailmalle.

 

Edellinen artikkeliAmazon Dash tekee ruoan ostamisesta helppoa
Seuraava artikkeliVaavud muuttaa kännykän tuulimittariksi