likebuttonKuva: Wikimedia Commons

Tämän sosiaalisen median jättiläisen tykkäys-nappulan tuntevat jopa ne ihmiset, jotka eivät palvelua käytä. Moni painelee tykkäyksiä lähes kaikille vastaantuleville asioille, mutta jossain tapauksessa välitetty viesti voi vääristyä tarkoitetusta.

Tulevaisuudessa esimerkiksi hurrikaanin tuhoista kertovaa ilmoitusta voikin tykkäämisen sijasta sympatisoida. Systeemi toimisi siten, että mahdollinen tykkää-nappula vaihtuisi automaattisesti toiseen muotoon, mikäli alkuperäinen viesti on merkitty sopivilla tunnisteilla.

Tällaisesta muutoksesta saatiin vihjettä, kun Facebookin kanssa toimiva insinööri kertoi tuntevansa toisen työntekijän, joka työskenteli  jossain vaiheessa tällaisen systeemin kimpussa. Järjestelmä ei tosiaan toimisi kaikkien viestien kanssa vaan ainoastaan niiden, joista löytyisi tiettyjä ennalta määritettyjä tageja. Tällaista muutosta ei kuitenkaan koskaan julkaistu, mutta saattaa se silti ilmestyä muutaman kuukauden tai vuoden päästä kyseiseen sosiaaliseen mediaan.

Lähde

Edellinen artikkeliSeuraava USB-standardi ei enää vaadi liittimien kytkemistä tietyin päin!
Seuraava artikkeli[Konsepti] BioPen auttaa korjaamaan luiden vaurioita