Sprout – lyijykynän jämistä kasveja!

AdminSB

https://www.youtube.com/watch?v=zFgFAW9qj9c

Pinnalla tuntuu nyt olevan mahdollisuus kasvattaa erilaisista elinikaarensa loppuun tulleista asioista ja esineistä kasveja. Tämä toki on sinällään ekologinen vaihtoehto. Sprout Pencils tuo vallitsevan aatteen myös lyijykyniin.

Jotku tykkäävät teroittaa nämä raapustusvälineensä aivan viime tippaan asti. Luovuttaa täytyy kuitenkin viimeistään yleensä siinä vaiheessa, kun kynä uppoaa kokonaan teroittimen sisään. Tällaisista, tai hieman pidemmistäkin, jäämäpaloista voi sitten kasvattaa kasveja. Ainakin mikäli kynä sattuu olemaan Sprout-merkkinen.

Idea perustuu näiden lyijykynien päissä sijaitseviin vedellä aktivoitaviin siemenkapsuleihin. Loppupäässä lisäksi lukee kätevästi, minkä kasvin siemenistä on kyse. Yhdessä setissä tulee kahdeksan erilaisten kasvien siemeniä sisältävää lyijykynää. Mukana ovat: basilika, korianteri, tilli, minttu, persilja, salvia, rosmariini sekä timjami. Yhdessä kapsulissa on 3 kulloisenkin kasvin siementä varmistamassa itämistodennäköisyyttä. Hintaa tällaisella ekologisella kynäsetillä on 23,79 euron verran.

Lähde