Ratin rummuttelua

AdminSB

Autolla ajaminen voi toisinaan tuntua tylsältä etenkin ruuhkassa jonotellessa. Aikoinaan kännyköitä pyrittiin saamaan kuljettajien näppäiltävistä näkyvien handsfree-kampanjoiden avulla. Tällä kertaa tarjotaan sen sijaan lisää tekemistä ajamisen oheen.

Osalla ihmisistä on tapana rummutella rattia heidän kuunnellessaan musiikkia autostereoista. RITW (Reinventing the Wheel) kiinnitetään sopivan ohjauspyörän ympärille ja sen jälkeen siitä saa hieman eloa käsirumpuihinsa. Lähes 115 euron hintaisesta hilavitkuttimesta löytyy kahdeksan sensoria, jotka tuottavat erilaisia rumpuääniä. Tehosteet eivät kuitenkaan lopu tähän, vaan käyttäjä voi halutessaan siirtää omia efektejään laitteen sisäiselle muistille. Lisäksi parhaat soolonsa voi nauhoittaa kyseiseen tilaan.

Kaikki laitteen tuottama sisältö saadaan suoraan ulos auton omista kaiuttimista. Siirto tapahtuu FM-lähettimen avulla. Lisää ominaisuuksia saa, jos omistaa uudemman auton ja iPhonen, jolloin härvelin saa kommunikoimaan puhelimen kanssa Bluetoothin avulla. Keksinnön isä, Gregor Hanuschak, väittää laitteen olevan myös liikenneturvallinen. Hänen mukaansa ratin naputtelu ei vaadi sellaista keskittymistä, että se herpaannuttaisi kuljettajan huomion liikenteestä.

Lähde