Lemmikit ovat mukava lisä kotitalouksiin. Valitettavasti kaikki eläinten ystävät eivät voi erilaisten allergioiden takia sellaista omakseen ottaa. Toisaalta taas esimerkiksi lemmikkipingviinin hankkiminen ja hoitaminen voi olla sekä laissa kiellettyä että hankalaa. Jarpet vastaa kumpaankin edellä kuvattuun ongelmatilaan nykyteknologian avulla.

Vaikka robottilemmikit eivät vielä ole oikeiden tasolla, pystytään nykyisin luomaan melko aidon oloisia hologrammeja. Tämä, red dot award -kilpailun parhaan konseptin palkinnon napannut idea, hyödyntää 3D-projektoria ja läpinäkyvää purnukkaa. Laitteen voi kytkeä USB-kaapelilla tietokoneeseensa kiinni ja ladata näin haluamansa lemmikin datan. Interaktiivisilla eläimillä on muutama evoluutiovaihe, joiden edistymistä voi aikansa kuluksi seurata. Tämän lisäksi ne reagoivat esimerkiksi purkin kosketuksiin.

Tuotteen taustalle suunnitellaan rakennettavaksi online-kauppa, josta käyttäjät voivat sitten ostaa haluamansa lemmikin. Mahdollisesti tällaisten laitteiden yleistyessä myös piratismi astuu kuvioihin. Siinä tapauksessa pitänee vain todeta, että ”You wouldn’t download a squirrel.” Hintatasosta tai siitä nähdäänkö tätä ylipäätänsä koskaan toteutettuna, ei ole konseptivaiheessa mitään tietoa.

Lähde

Edellinen artikkeliSormella sisään!
Seuraava artikkeliValoa liikuntasaleihin