Jälleen kerran esittelyssä eräs projekti, joka kerää rahoitusta. Tämä kickstarter.com:ssa pyörivä hanke pyrkii tuomaan lämpökamerat kaikkien ulottuville. Idea perustuu pienehköön lisäpalaseen, jonka voi kytkeä Android-laitteeseensa tai iPhoneen.

IR-Blue käyttää 64 vyöhykkeen infrapunasensoria lämpötilojen lukemiseen. Laite yhdistetään älypuhelimeen Bluetoothin avulla. Teknologioista tuettuina ovat Bluetooth 4.0 iPhonelle ja 2.1 Androidille, sillä se ei suurempaa versiota vielä tue. Näyttöresoluution tulee toimivuutta varten olla vähintään 480×800.

Sensori on tehdaskalibroitu -20:stä pakkasasteesta 300 plusasteeseen. Virran laite saa neljästä AAA-paristosta. Normaalit lämpökamerat liikkuvat projektin vetäjän mukaan halvimillaan tuhannen euron tietämillä, joten IR-Blue pyrkii tarjoamaan lompakolle kevyempää ratkaisua.

Tällä hetkellä laite lähtee kickstarttaavien matkaan itse koottavana rakennussarjana 110 euron hintaan ja jos heittää 20 euroa mukaan saa härvelinsä valmiiksi koottuna. Vaikka pikkuruisen lämpökameralaatikon laatu ei luultavasti yllä ammattitasolle, voi sillä tarkistaa esimerkiksi kodin lämpövuotokohdat tai tietokoneen kuumana käyvät osaset.

Lähde

Edellinen artikkeliRuokaa yläilmoista
Seuraava artikkeliExhale Fan – ilmanvaihdon uudet tuulet

5 KOMMENTIT

  1. Ehkä johonkin tuota voisi käyttää, mutta näyttämään tietokoneen kuumimmat osaset menee ihan pelleilyksi. Sanomattakin selvää on, että mikä/mitkä siellä hohtaa lämpöä

    • Tarkkuudesta riippuen voisi käyttää vianetsintään. Emolevyt yms. ei tosin liene ihan saman kaliiberin laitteita kuin tehdaselektroniikka ja laakeroinnit, joiden tiirailu lämpökameralla on itselle tuttua hommaa.

      Ei kyllä tosiaan jäähdytyksen suunnitteluun tarvinne käyttää. Anturit on suoraan kortilla ja teholukemat saa nykyään vaikka mille osalle.

    • Tuohon ainakin itse käyttäisin. Lämpökameralla näkee kokonaistilanteen paremmin kuin infrapunamittarilla.

  2. Älypuhelin..ei sellasta ole olemassakaan 🙂 hahaha..Ja voihan tuolla tarkistaa onko kuumetta itsellä jos on niin tyhmä että edes moista typeryyttä hamajaa.
    Tietokoneen osien tarkistus..:D

Comments are closed.