Joskus käyttöesineet ja huonekalut ovat yksinkertaisesti hienoja, vaikka ne olisivatkin sellaisia että et niitä itse ikinä kotiisi haluaisi. Yksi sellainen tyylikäs kapine on tämä, ”Octopus Chair”, eli mustekalatuoli. Kyseessä on espanjalaisen Maximo Rieran suunnittelema tuoli, jonka takajalat musituttavat lonkeroita.

Tuoli on toteutettu mallintamalla tämä ensi 3D-ohjelmalla, jonka perusteella osat on sitten pikamallinnettu, isketty kasaan ja sitten viimeistelty maalaamalla. Mustekalatuolin on tarkoitus olla osa kuusiosaista huonekalusarjaa, joista myöhemmin luvassa on leijona, sarvikuono, koppakuoriainen, valas ja tietenkin mursu. Veikkaan että mustekala jää yökkiksimmäksi.

Lähde: maximoriera.com

Edellinen artikkeliSaippuaraastin – turhuutta vai neroutta?
Seuraava artikkeliTutkijat löysivät tavan manipuloida madon mieltä LCD-projektorilla

10 KOMMENTIT

  1. Mustekala vai tuoli? samaa on varmaan miettinyt henkilö tätä luomusta suunnitellessaan ja saanut aikaan luomuksen joka ei ole kumpaakaan. Istuahan voi vaikka tyhjän peltitynnyrin päälläkin eikä sitä kukaan sano silti tynnyrituoliksi. Sinivalaan kidastakin saisi oikein kivan tuolin jossa pehmeiden hetuloiden ympäröimänä istuisi, useimmilla vain ei taida olla tilaa täyttää kämppäänsä yhdellä huonekalulla varsinkaan meillä skandinaviassa korkeiden asuinkustannusten maassa. Mustekalatuoli on ihan sairaan ruma ja tuollaisena se vie mielettömästi tilaa ja on aina tiellä siivotessa puhumattakaan tuolin siirtelystä.

  2. katsokaapas sitten että ne loputkin huonekalut on täällä hilavitkuttimessa aikanaan. ja vaikka tuo tuoli onkin suuri ja näin, niin se on varmaan tarkoitettu suuriin kartanoihin, jossa on siivoojat ja kymmenittäin hukkaneliöitä!

  3. Voisi olla ehkä ihan hieno tuoli, jos olisi tehty puusta, hiottu liiat yksityiskohdat pois, lakattu sekä puleerattu ja ehkä myös petsattu. Tuollaisenaan näyttää kitschiltä elokuvalavasteelta.

  4. Tämänkaltaisen muotoilun pointtina ei ole tarkoituskaan tehdä mitään käyttöesineitä. Tuohan on ensisijaisesti taideteos ja toissijaisesti tuoli.

    Ja minä kyllä pidän tuosta, vaikka kotiin en tuollaista hankkisikaan.

  5. RedBaron voisi hieman aukaista silmiään ja mieltään. Kyseessä on selvä tuoli, jossa on käytetty nerokkaasti mustekalan otsaa selkänojana. Hämähäkin sanoin kyseessä on kuitenkin vain taideteos.

  6. ”Tuohan on ensisijaisesti taideteos ja toissijaisesti tuoli.”

    Mielestäni tuolla ei ole juuri tekemistä taiteen kanssa, ei ainakaan korkeatasoisen taiteen kanssa. Lähinnä se on ”desing” tuoli, joka on kaiken lisäksi ruma!!!

  7. Hieno taideteos. Hieno tuoli. Epäkäytännöllinen, mutta paljon käytännöllisempi kuin jokin vanha vaasi omalla pöydällä tai jonkinlainen pienehkö patsas.

    Hämähäkki on oikeassa.

  8. Jo on hilavitkutin vajonnut alas! Kun muistelee hilavitkuttimen kulta-aikoja, joilloin ilmestyi useita artikkeleita päivässä, tuntuu tämä neljän päivän tauko uskomattomalta!!

Kommenttien lisääminen on estetty.