Toisen maailmansodan jälkeen aikana, joka tunnetaan nimellä kylmä sota, Britannian armeija suunnitteli maahan upotettavien ydinpommien käyttöönottoa. Niiden tehtävänä olisi suojella Saksasta vetäytyvää armeijaa neuvostoliittolaisilta, mutta ongelmana oli miinojen jäätyminen käyttökelvottomiksi talvisin. Asiaan keksittiinkin yllättävä ratkaisu.

Suunnitelma, koodinimeltään ”Sininen Riikinkukko” (eng. Blue Peacock), oli haudata joukko miinoja Länsi-Saksaan. Yksittäinen ydinase painoi noin 7 tonnia, oli pienen rekan kokoinen ja niiden ulkomuoto vastasi paljolti lentokoneista pudotettavia Blue Danube -pommeja. Ne voitaisiin laukaista etäohjauksella ja laukaisun tuloksena oleva kymmenen kilotonnin räjähdys loisi maahan säteeltään 200 metriä olevan kraaterin. Tietenkin vielä suurempi alue altistuisi säteilylle. Tähän asti suunnitelma kuulostaa ihan hyvältä, eikö vaan?

Testien tulokset kuitenkin paljastivat, että aseiden sisältämä elektroniikka ei kestäisi talven kylmyyttä ja tekisi pommeista epävakaita tai toimimattomia. Jollakin älypäällä välähti; käytetään kanoja!

Aiemmin salattujen suunnitelmien mukaan Sininen Riikinkukko -aseen kotelo täytettäisiin elävillä kotkottimilla, joille pakattaisiin mukaan tarpeeksi ruokaa ja vettä, jotta ne eläisivät mahdollisimman pitkään ydinaseen sisällä. Jonkun ajan kuluttua kanat tietysti kuolisivat nälkään tai hapenpuutteeseen (tai sitten niistä tulisi kolmannen maailmansodan ensimmäiset uhrit), mutta sitä ennen niiden tuottama ruumiinlämpö riittäisi pitämään pommien sisältämän elektroniikan käyttövalmiina.

Vuonna 1957 Britannian armeija määräsi käytettäväksi ensimmäiset kymmenen Sinistä Riikinkukkoa, mutta se kuitenkin perui käskyn poliittisista syistä. Eläköön kanat!

Lähde: Dvice.com

Edellinen artikkeliFlyrad on uusi vauhdikas menopeli jolla teloa itsensä
Seuraava artikkeliSuunnittele käsintehty puukko Puukkopajan online-puukkoeditorilla – KILPAILU! voita suunnittelemasi puukko!

16 KOMMENTIT

  1. Aikalailla samanmoinen juttu, kuin se ”panssarintorjuntakoirat”. Eli koiria opetettiin menemään panssarivaunun alle ja sodan tultua niihin sidottiin pommi ja päästettiin vihollisen tankkia kohti. En muista mikä armeija tuota käytti.

  2. massi, nero
    Ideahan oli muuten hyvä, mutta koirat juoksi omien tankkien alle, eikä vihollisten kuten oli tarkoitus.

  3. massi, nero, kiivi
    Maailmansodan kurimuksessa(yle) venäläinen räjäytti koirassa olevan pommin kauko-ohjaimella.

  4. Wiki kertoo: ”Andrew Freeman, a North Dakotan, invented the headbolt heater in 1947 and received a patent for it on November 8, 1949.”

    Jonkinlaisia lohkolämmittimiä oli jo tuolloin.

  5. Hitto, mistähän hitosta kenellekkään voi edes tulla mieleen jotain noin kummallista? Varmaan ollut kännissä tuonkin keksijä 🙂
    Nämä on näitä juttuja joita on vaikea uskoa todeksi. Kyllä ihminen on sitten fiksu otus 🙂

  6. Mitähän jos sellainen ”pommikoira” pelästyisi sotatilanteessa tankkia tai jotain muuta ja juoksisi omien joukkojen poteroon pöydän alle? englantilaisilla on kyllä aika vilkas tuo järjenjuoksu.

  7. Fake and gay, vai mitenseoli?

    Onko joku tosiaan ihan tosi aikuisten oikeasti tarpeeksi tyhmä uskoakseen, että ydinpommin valmistamisen valtavat tekniset haasteet voittava tiimi ei keksi paino- ja tilavuusyksikköä kohden tehokkaampaa lämmitysratkaisua kuin jyvien muuttaminen kananpaskaksi?

    Eikö jollekkin oikeasti välähdä, että kyseessä olisi ehkä kumminkin vuoden ilmeisin Internet-pila? Siis aidonaikuistenoikeasti? Järki käteen, HUH HUH!

  8. Sekin voi kyllä olla, sillä olisihan sen elektroniikan voinut vain lämpöeristääkkin, ettei se heti olisi jäätynyt ja kun en ole tuosta ennen kuullutkaan.

  9. ”Pommikoirista” eli yleisemmin miinakoirista – N-liitto tosiaankin koulutti niitä panssarintorjuntaan, mutta tulokset jäivät laihoiksi. Aluksi oli tarkoitus, että koira irroittaisi 10..12 kg:n räjähdyspanoksen tankin alle, jossa panssari on yleensä ohutta ja palaisi ohjaajansa luokse – miina räjähtäisi sitten aikasytyttimellä tai kaukolaukaisulla (no, kauko-ohjaimet todettiin liian kalliiksi..). Osoittautui, että koirat eivät oppineet irroittamaan miinareppuaan, vaan palasivat ”kotiin” kello tikittäen..
    Oli siis pakko uhrata koiran henki, jotta voitaisiin saavuttaa tuloksia. Miinan laukaisimeksi valittiin ”antenni” eli parikymmensenttinen pystytappi, joka taittui, kun koira meni tankin alle.
    Joku varmaan ihmettelee, miksi koira olisi halunnut mennä tankin alle, mutta koulutus tekee ihmeitä! Koiria pidettiin nälässä ja ruokittiin sitten tankin alla – vähitellen koirat totutettiin myös moottorin ääneen ja taistelun ääniin.
    Kaikesta huolimatta koirat säikkyivät taistelua ja liikkuvia tankkeja – harvat pyrkivät liikkuvan tankin alle – jotkut rohkeat odottivat vieressä tankin pysähtymistä, aika moni palasi omille linjoille ja aiheutti siellä tappioita, kun miina räjähti koiran hypätessä poteroon tai juoksuhautaan. Näin oli pakko ottaa käskeä ampumaan takaisin yrittävät koirat. Saatuaan tietoa suunnitelmasta – mm. tutkimalla koiranraatoja, saksalaiset antoivat vastaavasti käskyn ampua kaikki taistelukentällä nähdyt koirat.
    Myös omat tankit olivat vaarassa, sillä osa koirista oli koulutettu käyttäen N-liiton diesel-käyttöisiä tankkeja – mutta kun saksalaisten tankit olivat bensiinikäyttöisiä, niin koirathan tietysti tarkan hajuaistinsa perusteella valitsivat ne dieselinkäryiset, joiden alta ruokaa oli koulutuksessakin löytynyt..
    Miinakoirien koulutus jatkui Venäjällä tiettävästi vuoteen 1996 asti. Toisessa maailmansodassa myös Japani yritti käyttää miinakoiria. USAkin alkoi kouluttaa bunkkerikoiria, joiden oli tarkoitus viedä miina vihollisen bunkkeriin tai pesäkkeeseen – hanke keskeytyi ennen taistelukäyttöä. Myöhemmin koiria on käytetty tai yritetty käyttää pommin kuljettajina Vietnamin sodassa ja vielä 2000-luvulla Irakissa. Tulokset ovat olleet heikkoja – koira sopii näköjään huonosti itsemurhatehtäviin – kuulemma aasi ja ihminen ovat siihen paljon parempia..

Kommenttien lisääminen on estetty.