Toisen maailmansodan jälkeen aikana, joka tunnetaan nimellä kylmä sota, Britannian armeija suunnitteli maahan upotettavien ydinpommien käyttöönottoa. Niiden tehtävänä olisi suojella Saksasta vetäytyvää armeijaa neuvostoliittolaisilta, mutta ongelmana oli miinojen jäätyminen käyttökelvottomiksi talvisin. Asiaan keksittiinkin yllättävä ratkaisu.
Suunnitelma, koodinimeltään ”Sininen Riikinkukko” (eng. Blue Peacock), oli haudata joukko miinoja Länsi-Saksaan. Yksittäinen ydinase painoi noin 7 tonnia, oli pienen rekan kokoinen ja niiden ulkomuoto vastasi paljolti lentokoneista pudotettavia Blue Danube -pommeja. Ne voitaisiin laukaista etäohjauksella ja laukaisun tuloksena oleva kymmenen kilotonnin räjähdys loisi maahan säteeltään 200 metriä olevan kraaterin. Tietenkin vielä suurempi alue altistuisi säteilylle. Tähän asti suunnitelma kuulostaa ihan hyvältä, eikö vaan?
Testien tulokset kuitenkin paljastivat, että aseiden sisältämä elektroniikka ei kestäisi talven kylmyyttä ja tekisi pommeista epävakaita tai toimimattomia. Jollakin älypäällä välähti; käytetään kanoja!
Aiemmin salattujen suunnitelmien mukaan Sininen Riikinkukko -aseen kotelo täytettäisiin elävillä kotkottimilla, joille pakattaisiin mukaan tarpeeksi ruokaa ja vettä, jotta ne eläisivät mahdollisimman pitkään ydinaseen sisällä. Jonkun ajan kuluttua kanat tietysti kuolisivat nälkään tai hapenpuutteeseen (tai sitten niistä tulisi kolmannen maailmansodan ensimmäiset uhrit), mutta sitä ennen niiden tuottama ruumiinlämpö riittäisi pitämään pommien sisältämän elektroniikan käyttövalmiina.
Vuonna 1957 Britannian armeija määräsi käytettäväksi ensimmäiset kymmenen Sinistä Riikinkukkoa, mutta se kuitenkin perui käskyn poliittisista syistä. Eläköön kanat!
Lähde: Dvice.com