Chris Conte: Biomechanical Mike Stand, biomekaaninen mikkiteline

AdminSB

Chris Conte työskenteli aikoinaan proteesien parissa, mutta vaihtoi alaa taiteilijaksi. Kuten kuvasta näkyy, osa proteesimaailmasta on saanut Chrisin teoksessa uudenlaisen ilmeen. Adam Gontier laulaa Three Days Grace -bändissä ja näki kuvan alkuperäisestä biomekaanisesta kädestä, jonka Chris oli tehnyt. Laulaja soitti ja kysyi voisiko kädestä valmistaa mikkitelineen. ”Hell yeah, it can be done”, vastasi Chris.

Ongelmaksi osoittautui, että tilaaja halusi vasemman käden ja teos oli oikea käsi. Tämän vuoksi käsi täytyi purkaa palasiin ja koota toisin päin. 11 silikonimuotin avulla valettiin lopulta kolme mikkitelinekättä ruostumattomasta teräksestä. Yksi jäi valmistajalla, kaksi meni asiakkaalle, joista toinen kiertueita varten varalle. Valmistusprosessi kesti kolme kuukautta.

Chris sanoo tekevänsä taiteenaan ”sellaisia juttuja, jotka tahtoisi omistaa”. Teokset myös heijastelevat kiinnostusta kehittyneeseen teknologiaan, kyberneettisiin organismeihin sekä muinaisjäänteisiin. Hän kuvailee teoksiaan sanalloilla kybermekaaninen veistos.

Lähde: www.wired.com