Jääkaappi 2.0

AdminSB

Jo aiemmin on hilavitkutin.com:ssa esitelty läpinäkyvä jääkaappi. Mikäli ei kuitenkaan aina tee mieli tuijotella ruokapaketteja tai jos haluaa pitää vieraiden uteliaat katseet poissa kaappinsa sisällöstä, on tämä kehitteillä oleva jääkaappi juuri täydellinen ratkaisu.

Yoon jung Kimin ja Jong rok Leen suunnittelema jääkaappikonsepti pitää sisällään tekniikkaa, joka muuttaa lasin läpinäkyväksi ja takaisin seinämäiseksi sähkön avulla. Polymeerissä olevat molekyylit saadaan varauksien avulla kääntymään ja heijastamaan valonsäteet tai päästämään ne lävitseen. Jo itse lasi on keksintö toimiessaan, mutta tästä kyseisestä ruokien säilyttäjästä löytyy muutakin. Suunnittelijoiden kaapissa on vaihtuvan lasin lisäksi pyörivät hyllyköt, joissa jokaisessa on oma ovensa. Näin käyttäjä pystyy ensin tarkastelemaan lasin läpi mitä hän haluaa napostella, sitten pyöräyttämään kyseiset tuotteet esille ja lopulta avaamaan vain vaaditut luukut energian säästämiseksi.

Jääkaapin toiminnot vaikuttavat pyörivän elektroniikan varassa, joten mahdollisia ongelmia on odotettavissa osien hajotessa. Entä jos lasi ei valkenekaan tai ovet makkaran luo pysyvät kiinni? Pyörivät hyllyt ovat sinänsä hyvä keksintö, sillä turhankin usein unohtuu taaimmaiseksi jotain hyvää purtavaa pilaantumaan. Myyntipäivää tälle kaapille ei ole vielä annettu, mutta kehittelijöillä on ainakin idea jo kasassa.

Lähde