Star Wars: Clone Wars – Republic Heroes on muutakin kuin nimihirviö. Se on LucasArtsin uusin Star Wars-lisenssipeli joka jatkaa pelistudion luokattomien lisenssirahastusten synkkää listaa. Konseptissa olisi yllin kyllin mahdollisuuksia jotka pilataan ilmeisen ”vasemmalla kädellä, sinnepäin”-suunnittelulla.
Ensin hyvät puolet, tässä ei pitäisi mennä aikaa. Star Wars: Clone Wars – Republic Heroes ei ole huonoin peli maailmassa, sillä on jossakin kohdin jopa myönteiset hetkensä. Lisäksi hahmoille saa hassuja päitä ja hattuja. Sitten asiaan.
Republic Heroes kertoo tarinan joka sijoittuu televisiossa pyörineen Star Wars: Clone Wars-sarjan maisemiin. Pelissä on neljä planeettaa ja luulisin että myös jonkinlainen juoni, mutta jälkimmäisestä ei voi olla kovinkaan varma. Jokaisella planettalla on tusinan verran tehtäviä mikä ei kuitenkaan tarkoita että peli olisi kovinkaan pitkä. Jokaiseen tehtävään kuluu aikaa vajaat 10 minuuttia. Tässä iskikin aikamoinen yllätys: kuinka 10 minuuttiin saa ahdettua niin paljon turhautumista?
Jokainen tehtävä on perusajatukseltaan samanlainen. Jonnekin ollaan menossa, tie raivataan läpi droidimeren. Peli on jonkinlainen hybridi joka yhdistää räiskintää ja tasohyppelyä. Perustehtävä pelataan joko kloonisotilailla tai jedeillä.
Kloonit juoksevat kapeimmassa mahdollisessa putkessa tuhoten droideja mennessään. Tähtäys on erikoinen. Nappia painamalla sotilas tulittaa eteenpäin ja kun päästään lähemmäs, lasersuihku kääntyy kohteeseen. Kuka tähdättyjä laukauksia tarvitseekaan? Yksi asia jäi kaivelemaan kloonisotilasosuuksissa. Tehtävää edeltäneessä introssa selitetään että Tasavalta aikoo vallata planeetan takaisin ja että mkinun pelihahmoni saa johtaa suurhyökkäystä. Kun pelaaminen sitten käynnistyy, minkälainen armeija minua sitten seuraa? Kolme (3) sotilasta. Ymmärrän jos on haluttu korostaa vain yhtä ryhmää, mutta olisi sen verran voinut nähdä vaivaa että tovereita olisi edes vilahtanut jossain päin kenttää. Nyt suurhyökkäyksen tai vastaavan tuntua välity. Ei sinänsä, kyllä nämä neljä supersotilasta puhdistavat planeetan yksinkin.
Jedeillä pelaaminen on pykälän hauskempaa mutta silti kiitää kiinnostuksen pohjamudissa. Kuvakulma jedikentissä on erilainen kuin suunnilleen seläntakaa kuvattu klooniosuus. Se on teoriassa seläntakaa kuvattu mutta käytännössä kamera on joko kaukana sivulla tai ylhäällä. Hahmot joita on aina kaksi, ovat minimaalisia. Kun tähän lisätään tasohyppely joka vaatii tarkkuutta ja joka vie kentästä sen 80 prosenttia, ovat katastrofin ainekset kasassa. En edes osaa laskea niin pitkälle että osaisin kertoa kuinka monesti hahmoni putosi kuolemaansa jyrkänteen reunalta kun en osunutkaan muutaman sentin ulokkeeseen. Kontrollit ovat mallia tikku kikkareessa.
Molemmissa osuuksissa, sekä jedien että kloonien, on tuhottavana satoja droideja. Kun joskus sanotaan että viholliset generoituvat tyhjästä pudoten taistelukentälle, tässä pelissä se on verhottu kömpelösti lennättämällä uusia droideja leijurepuilla taisteluun. Pelaamiseni loppui lopullisesti siihen kun pelasin kahdella jedillä kloonien hakkeroidessa erästä ovea auki. Joko peliin iski jonkinlainen bugi tai sitten kloonisotilas on toivottomin hakkeri mitä olen nähnyt. Ovea availtiin kymmenen minuuttia joiden aikana uusia droideja tuli kuuden aaltoina leijurepuilla. Loputtomasti. Viimein luovutin ja sammutin armeliaasti konsolin.
Kyseessä on siis uuden sukupolven peli. Tämä ei näy. Republic Heroes on ruma. Se on niin ruma, että jotkin PS2-pelit katsovat sitä alaspäin ja nauravat. Tekstuurit, viholliset ja liittolaiset näyttävät kamalilta. Ainoat hahmot joihin on nähty edes vähän vaivaa ovat päähenkilöt. Johtuukohan kaukainen kamerakulma juuri grafiikan ala-arvoisuudesta?
Kentät toistavat tylsästi toisiaan. Klooneilla juostaan putkessa ratkoen helppoja puzzleja, räiskien vihollisia. Jedeillä kiipeillään putkessa ratkoen helppoja puzzleja, viipaloiden vihollisia. Joukossa oli kyllä yksi älykkäästi suunniteltu kenttä jonka suunnittelijaa LucasArtsin aivomanipulaatio ei ole vielä sulattanut aivottomaksi lampaaksi. Tai oikeastaan sen idea oli oivaltava, toteutus oli samaa kakkelia kuin muutkin. Tapahtumapaikka oli maahansyöksyneen avaruusaluksen kraateri jossa hylyn kappaleet leijuivat ympäriinsä. Muuten kentät ovat sitä tylsää kierrätystä.
Pelin äänimailmasta löytyy epänormaalin paljon myönteistä. Laseraseet, räjähdykset ja ääninäyttely on tehty asiallisesti, musiikki on pieni kysymysmerkki. Musiikki ei ole John Williamsia vaan jotakin jumputusta joka tunkee pian korvista ulos. Muukaan musiikillinen anti ei yllä elokuvien tai muiden Star Wars-tuotteiden tasolle.
Lyhyesti yhteen nivottuna Star Wars: Clone Wars – Republic Heroes on tyypillinen lisenssipeli: nopeasti kyhätty, viimeistelemätön ja unohdettavaksi tarkoitettu rahastus. Räiskintä sekä tasoloikka on tehty huonosti. Jälkimmäisessä kuolemaan putoilu ei tosin haittaa sillä pelihahmoilla on loputtomat elämät. Pelissä on joitakin valopilkkuja, muttei läheskään tarpeeksi.Toisaalta, vaikka peli on vanhemmille toivoton räpellys, niin ehkä kymmenvuotiaat saavat siitä enemmän irti tutun aiheen ja hahmojen kautta.
Kapinaliittoa
- Naamarit ja hatut Lucasin elokuvista
- Äänimaailma ei ole aivan toivoton
Imperiumia
- Grafiikka
- Juoni on yhdentekevä
- Kuvakulma
- Tasojen itseään toistava suunnittelu
- Ei Williamsia