Navigaattorivalmistajat vapiskaa – Google Maps Navigation on täällä!

AdminSB

google maps navigation

Google on eilen esitellyt Android 2.0 käyttöjärjestelmäpäivityksen myötä uuden ominaisuuden matkapuhelimiin, jota navigaattorivalmistajat ovat jo pitkään pelänneet. Androidpuhelimet saavat nimittäin uuden Google Maps -ominaisuuden, joka tekee puhelimesta kerta heitolla täysiverisen, käännös-käännökseltä ohjaavan autonavigaattorin. Kaiken kukkuraksi sovellus on loppukäyttäjälle täysin ilmainen!

Googlen navigaatiosovellus osaa ohjata autoilijaa kilpailevista navigaattoreista tuttuun tapaan ruudulla scrollaavan karttanäkymän avulla. Sovellus osaa myös neuvoa autoilijaa verbaalisin ohjein, ja puheentunnistuksen kautta kohteita voi hakea ääneen lausutuin komennoin.  Karttanäkymä saadaan näkymään ruudulla myös satelliittikuvana, tai sitten Google street view -näkymillä, jolloin autoilija näkee ruudulla konkreettisesti sen näköisen kuvan, kuin katunäkymä todellisuudessa on. Bonuksena sovelluksella on myös mahdollista hakea kaikkia Google mapsista löytyviä kiinnostavia kohteita, joten julkiset osoitteet löytyvät siis varmasti vaivatta.

Pienenä miinuksena Google Maps Navigation vaatii toimivan datayhteyden toimiakseen. Sovellus on kuitenkin sen verran älykäs, että reittiä laadittaessa koko reitin kartat ladataan kerralla välimuistiin. Näin esimerkiksi automatkan aikana heikko datayhteys ei aiheuta navigaationäkymän pätkimistä.

Kuten jo alussa mainitsin sovellus on siis täysin ilmainen ja tulossa kaikkin Android-puheliemiin softapäivityksen myötä. On myös lienee vain ajan kysymys, koska sovellus saadaan mukaan myös iPhoneen ja muihin mobiileihin Google Maps -sovelluksiin.

Navigaatiosoftan esittelyvideo hypyn jälkeen.

Lisää tietoa sovelluksen verkkosivuilta osoitteessa google.com/mobile/navigation