ok
Tutkijat Scuola Superiore Sant’Annassa Italiassa ja Lundin yliopistossa Ruotsissa ovat kehittäneet mullistavan käsiproteesin: The Smart Hand on ensimmäinen proteesi, joka lähettää signaaleja takaisin aivoihin luoden tuntemuksia.

The Smart Hand sisältää neljä moottoria ja neljäkymmentä sensoria. Tekniikka käyttää hyväksi haamujäsenaistimusta eli tunnetta siitä, että amputoitu tai puuttuva jäsen on yhä kiinni ruumiissa ja liikkuu kuten muutkin ruumiinjäsenet. Aivot lähettävät edelleen signaaleita amputoituun raajaan, jolloin signaalit pystytään ohjaamaan proteesiin. Kun Smart Hand -proteesin sensorit kytketään hermopäätteisiin, pystyy potilas tuntemaan ja ohjaamaan kättä.

The Smart Hand -projekti ei kuitenkaan vielä vastaa toiminnaltaan oikeaa kättä, koska elävässä kädessä on miljoonia hermopäätteitä. Kättä on kehitetty tällä hetkellä kymmenen vuotta ja tutkijoita on ollut mukana Ruotsin ja Italian lisäksi Tanskasta, Islannista, Irlannista ja Israelista. Tulevaisuudessa voidaan olettaa, että proteesiraajat vastaavat lähes täysin toiminnaltaan luonnollisia raajoja. Videolla esiintyvä Robin af Ekenstam vaikuttaa ainakin varsin iloiselle jo nykyisestä Smart Hand -proteesista.

[kml_flashembed movie=”http://www.youtube.com/v/X85Lpuczy3E” width=”425″ height=”350″ wmode=”transparent” /]

Lisätietoja.

Lähde: Psysorg.com

Edellinen artikkeliPotentiaalisia patentteja osa 2
Seuraava artikkeliTobias Leingruber: Skatekeyboard on skeittinäppis

13 KOMMENTIT

  1. Scifi begins 2 be reality! Miettikää 10, 20 tai 30 vuoden päästä!! Vituttaa kun itse on jo melkein kolmekymppinen. Olisipa syntynyt vasta nyt tai 10 vuoden päästä. 😛

  2. kuinkas pali tuollanen ”proteesi” kunstantaisi 🙂 varmaan aika hunajat jos suomessa tarvis

  3. Mitenkäs tommosen hommaaminen onnistuis muille. Ei taida olla myynnissä (asennettavissa) vielä ihan jokaselle joka tahtoo. Tai tulevaisuudessa, mikä tuommoisen käden hinta oikein olisi?

  4. Tulevaisuuden hinnoista ei tiedä kukaan, mutta kymmenissä tuhansissa euroissa varmaan liikutaan lähiaikoina. Kyllä kai tuollaisen nyt jo saisi jos vaan latoisi riittävästi rahaa tiskiin.

  5. siis eih eiih eiiiih! kohta siis on oikeasti gyborkeja ja terminaattoreita sun muita robotteja. eilen just katoin sarah connorin päivyrikirjaa tv:tä ja siinä yksi roboteista muka sai tunto aistin =O

    siis jooh, ei voi kun ihmetellä tätä nykypäivän, saatikka tulevaisuuden laitteiden kehittelyä. olen ällikällä lyöty! ja ohan tomivia kehojakin varmaan jo kehitteillä. eli ei tarvi kuin siirtää data aivoista rauta aivoihin, ni ei tarvi huolehtia enään elämän päättymisestä. voi pojat! =D

  6. Tulevaisuudessa kirurgilla katkotaan ihan toimivia omia raajoja kun noi on yhtä tarkkoja mutta monta kertaa voimakkaampia. Toinen ois ulkoranka

  7. Melkein jo leikkaisin oman käteni pois jos vain saisin tollasen on niin siisti. Mutta järjellä ajateltuani olen hyvin iloinen että minulla on kaikki raajat tallella.

  8. Taidanpa laittaa jo rahaa sukanvarteen, että saan vanhoilla päivillä kokovartaloproteesin, kun lihakehoa ei enää pysty korjaamaan. Tällä hetkellä luonnonluoma alusta toimii melko luotettavasti, kunhan muistaa huoltaa sitä aina välillä.

    Tuotakaan laitetta ei olisi 30-vuotta sitten edes pystytty valmistamaan.

  9. Vai että oikee ite oot tommosen proteesin osannu tehä? No sehän on hyvä tienaat paljon ku alat myymään. Tämä oli siis nerolle.
    Mutta juu aikalailla samaa mieltä ku muut tommosella ku sais leikkiä nii hyvältä vaikuttaa. Ainaki jos vanhoihin verrataan. Mut eipä taida fyffet riittää.

  10. Ajatelkaas muuten, jos tuollaiseen bioniseen käteen/muuhun ruumiinosaan laittaisi lisäominaisuuksia, kuten esim. työkaluja
    Mutta olisi varjopuolikin. Kohta sitten kävisivät rikolliset ”pimeillä kirurgeilla” asennuttamassa ties mitä aseita ja tiirikoita ja muuta vastaavaa.

Comments are closed.