Varmasti harva lemmikkieläimen omistaja tulee ajatelleeksi että koiran omistamisella saataa olla myös ympäristöllisiä vaikutuksia. Sen sijaan ylikokoisella katumaasturilla työmatkansa taittava on aivan takuuvarmasti tietoinen siitä, että menopeli ei välttämättä ole kaikkein ekologisin vaihtoehto kaupunkiliikenteen taklaamiseen. Nyt toteutettu Uusiseelantilainen tutkimus asettaakin nyt nämä elämäntapaan liittyvät ylellisyydet ensimmäistä kertaa rinta-rinnan vertaillen kuinka suuren ekologisen jalanjäljen kukin ympäristöönsä jättää.
Tutkimuksen tulokset eivät olleet koirien kannalta imartelevia. Asiaa selvitettäessa ynnättiin se, kuinka paljon keskiverto koira 10-14 vuoden elinikänsä aikaan kuluttaa, mukaanluettuna vesi- ja maavarat joita koiranruuan tuottamiseen vaaditaan. Vastaavasti laskettiin että kuinka paljon luonnonvaroja auton valmistaminen ja tämän elinkaarensa aikana käyttämät fossiiliset polttoaineet kuluttavat. Tulokseksi saatiin että koira kuluttaa luonnonvaroja elämänsä aikana jopa yhtä paljon, kuin kaksi Toyota Land Cruiser katumaasturia oman elinkaarensa aikana.
Vaikka tällaisten tutkimusten tulokset ovat tietenkin aina kyseenalaisia, niin argumentti on kuitenkin ajatuksia herättävä. Itse en omista autoa, enkä lemmikkieläintä joten suhtaudun asiaan suhteellisen neutraalisti. Kentien lemmikkieläimiä omaksi ilokseen pitävien olisi kuitenkin aihetta tiedostaa isännyydestään koituvat ympäristölliset haitat, aivan yhtä lailla kuin yksityisautoilijoidenkin?
Lähde: seattletimes.nwsource.com