muoti

Crocs-korkokenkä -konsepti

Crocsit, nyt myös piikkikoroilla.

AdminSB

Crocs-kengät ovat ruotsalainen keksinto. Niiden saapuminen populaarikultturiin oli vauhdikas. Tämän jälkeen on nähty jos jonkinlaista erilaista versiota tuosta muovisandaalista.

Muotia vuodelta 1928 Pariisista (House Doeuillet), restauroitu video

AdminSB

Muoti on kiinnostanut ihmisiä ties kuinka kauan. Hauska nähdä, millaista tyyliä suosittiin 91 vuotta sitten.

Näissä paidoissa on printit, jotka muistuttavat kuin olisi isot rinnat tai pyykkilautavatsa paidan alla

AdminSB

Kaikenlaista kehitellään vastaamaan länsimaista – Tai aasialaista kauneusihannetta. Monet haluaisivat tietynlaiset rinnat tai tietynlaiset vatsalihakset.

Minkälaista muotia odotettiin vuodelta 2000 vuonna 1939, Biritish Pathé esittelee!

AdminSB

Vuonna 1939 Usassa ennustettiin ja suunniteltiin vaatteita, mitä odotettiin ihmisten käyttävän vuonna 2000. Video esittelee British Pathén lennokkaalla tyylillä keksinnöt.

Rodarte: Illuminated Heels ovat uutta muotimaailmassa nyt

AdminSB

Uutisoimme kovin harvoin täällä hilavitkuttimessa muodin ilmiöistä ja suuntauksista. Niin laitetaanpa nyt juttua muotia seuraaville. Muoti kun on kuulemma kova ...

Brian Lichtenberg: Gizmo Skirt

AdminSB

Brian Lichtenbergilla on mielenkiintoisia asusteita. Tässä yksi hyvä esimerkki, Gizmo Skirt. Siis Riiviöt-hame, ennen kuin ne muuttuivat riiviöiksi. Vai olikohan ...

Paranevatko 3D-elokuvat Guccin laseilla?

AdminSB

Epävirallinen lausunto RealD -yhtiön, maailmanlaajuisen 3D-tekniikan johtotähden, edustajalta ilmoittaa, että pian RealD-järjestelmillä varustetuissa elokuvateattereissa kävijöiden ei tarvitse huolehtia tyylinsä murenemisesta laittaessaan epäviehättävät 3D-lasit ...

Chanel Segway 2x

AdminSB

Chanelin johtava suunnittelija Karl Lagerfeld on suunnitellut tämän luksus-Chanel Segway 2x:n luksusta kaipaavien ihmisten käytettäväksi. Ajokki on täysin musta ja ...

Samettiset käsintehdyt höyhensilmäripset ovat muodissa maailmalla

AdminSB

Maailmalla ovat muodissa erikoisen suuret ja tuuheat silmäripset. Ainakin jos on uskomista Shu Uemura -meikkitaiteilijan nimellä kulkevan nettikaupan tuotteistamista. Kuvassa ...

Afrikan heimojen nykymuotia

AdminSB

Hans Silvester kuvasi nämä upeat Itä-Afrikan Omo Valleyn Surma- ja Mursiheimojen lasten juhla-asut kirjaansa ”Natural Fashion: Tribal Decoration from Africa” ...

Kalannahka rintaliivit

AdminSB

Kalannahka on nykyään kova sana muotimaailmassa. Siitä valmistetaan laukkuja, kenkiä ja nyt myös rintaliivejä. Suosittu kala on trooppinen tilapia. Sen ...

Headhoods -julkkishupparit

AdminSB

Parhaat ideathan ovat yleensä juuri niitä yksinkertaisimpia. Näin näköjään myös muodin alalla. Saatavilla on huppareita, joiden hupun sivuille on printattu ...

Villavuoratut Crocsit havaittu

AdminSB

Crocsit ovat nykyään katukuvassa tuttu näky. Toiset pitävät muoti-ilmiötä erittäin epäilyttävänä. Nyt mennään vielä astetta pidemmälle. Nimittäin Houstonissa on havaittu ...

Pac-Man vyö

AdminSB

  Tässä varsin hauskaa vyödesigniä kaikille tietokonepeleistä innostuneille. Pac-Man vyötä on saatavana Brittiläisestä Truffleshuffle verkkokaupasta hintaan £9,99. Lähde: www.truffleshuffle.co.uk