Virusturva on edelleen tärkeä

AdminSB

Virusturva on edelleen tärkeä

Aika ajoin suomalaisetkin saavat lukea hakkereista, jotka ovat murtautuneet jonkin laitoksen tai yrityksen kotisivuille ja tietokantaan. Pahimmillaan hakkerit ja muut verkkorikolliset saavat tällä tavoin tietoihinsa asiakkaiden henkilötietoja, henkilökohtaisia tietoja sekä myös maksutapojen tietoja.

Hakkerit voivat siis saada käsiinsä tuhansien tai jopa miljoonien ihmisten luottokorttitiedot. Tällainen uhka on ajankohtainen ja viranomaiset sekä muut tahot tekevät kaikkensa, että hakkereilla ja muilla tahoilla olisi mahdollisimman vähän mahdollisuuksia onnistua rikoksissaan.

Usein mediassa on puhetta myös viruksista, joita nykyisin on mahdollista saada tietokoneen lisäksi myös puhelimiin ja tabletteihin. Joissakin laitteissa on sisäänrakennettuna tai asennettuna virusturva ja palomuuri, kun taas joissakin tapauksissa käyttäjän kannattaa itse ladata laitteeseensa jokin virusturva- ja palomuuriohjelmisto. Käyttäjän kannattaa valita jokin tuttu brändi virusturvakseen, koska niin kuin kaikissa muissakin palveluissa ja tuotteissa, myös virusturvissa on paljon laatueroja.

Ilmaiset ja toimintavalmiit virusturvaohjelmat

Tyypillisesti älypuhelimet ja tabletit tulevat virusturvan suhteen toimintavalmiina, eli niissä on sisäänrakennettuna turvaa ainakin pahimpia ja yleisimpiä viruksia sekä haittaohjelmistoja vastaan. Sen sijaan tietokoneista usein löytyy Windowsin oma palomuuri, muttei varta vasten virusturvaa.

Käyttäjät voivatkin asentaa tietokoneeseensa joko maksuttoman tai maksullisen virusturvan. Esimerkiksi Bitdefender on käytettävissä aivan ilmaiseksi. Bitdefender on maailmanlaajuisesti käytetty ja tunnettu virusturvaohjelmisto, joka päivittyy koko ajan. Käyttäjän kannattaakin valita sellainen virusturva, että se päivittyy jatkuvasti sitä mukaa kun uusia viruksia ilmenee.

Viruksia tehdään koko ajan lisää ja niistä tulee koko ajan viheliäisempiä, joten myös virusturvan on päivityttävä koko ajan tarjoten suojan ajankohtaisimpia virus- ja haittaohjelmistoja vastaan. Bitdefender saa huonoa palautetta lähinnä sen vuoksi, että ohjelmisto antaa usein ilmoituksia epäonnistuneista päivityksistä, mikäli käyttäjän nettiyhteys on epävakaa. Syy tähän on siis siinä, että ohjelmisto yrittää automaattisesti päivittää itsensä, mutta jos laitteessa ei ole sillä hetkellä kunnollista nettiyhteyttä, Bitdefender antaa asiasta ilmoituksen tai useamman.

Maksullisella virustorjunnalla entistä parempaa suojaa

Alalla on paljon tarjolla myös maksullisia virusturvia kuten kotimainen F-Secure, joka on listattu myös Helsingin pörssiin. Lähtökohtaisesti voidaan mieltää, että maksulliset virusturvat ovat parempia suojia, kuin ilmaiset suojat. Joka tapauksessa myös maksuttomat virusturvat antavat erinomaisen virusturvan viruksia ja haittaohjelmistoja vastaan.

Usein maksulliset virusturvat ovat melko kalliita, eikä asiaa helpota se, että turva pitää tyypillisesti maksaa kerralla koko vuodeksi. Alennusta saa, jos turvan ottaa kerralla kahdeksi vuodeksi tai jopa kolmeksi vuodeksi.

Maksullisten virusturvan kehittäjillä on luonnollisesti enemmän resursseja tuotekehitykseen, joten voitaneen ajatella, että maksulliset virusturvat ovat maksuttomia parempia erityisesti tunnettujen ja suurien toimijoiden kohdalla. Maksulliset versiot antavat tuen usein tietokoneen lisäksi myös puhelimiin ja tabletteihin ja lisäksi ne tarjoavat usein paketteja koko perheelle.

Viruksia ja haittaohjelmistoja

Jos käyttäjällä ei ole tietokoneessaan virusturvaa, voi ongelmia ilmentyä virusten, haittaohjelmistojen ja varastettujen tietojen muodossa. Virukset saavat aikaan laitteessa tuhoa, jolloin pahimmillaan kone menee täysin käyttökelvottamaksi. Viruksen havaitsee usein siitä, kun koneesta on tullut todella hidas ja mitä tahansa käyttäjä tekeekin, kaikki latautuu todella hitaasti.

Haittaohjelmistot ovat toinen vaarallinen uhka tietokoneelle. Ne voivat toimia esimerkiksi niin, että käyttäjän tietokone tekee, mitä hakkerit ja muut rikolliset toivovat sen tekevän.

Toisin sanoen haittaohjelmisto toimii usein niin, että hakkerit ja muut rikolliset ikään kuin kaappaavat käyttäjän tietokoneen omaan hallintaansa. Tällä tavoin rikolliset voivat käyttää konetta esimerkiksi spämmäämiseen, kryptovaluutan louhmiseen, levittääkseen viruksia muihin koneeseen tai mihin tahansa rikolliseen tarkoitukseen.