Kimalaisen lento huilulla: 300 bpm ja maailman nopeimmat esitykset

Harva klassisen musiikin kappale herättää yhtä paljon ihailua ja kilpailuhenkeä kuin Kimalaisen lento. Nikolai Rimski-Korsakovin pieni orkesterivälisoitto on muuttunut vuosikymmenten saatossa taitureiden koetinkiveksi, jolla soittajat mittelevät siitä, kuka selviää kappaleen pyörteisistä nuottikuluista nopeiten. Yksi puhutuimmista versioista on huilisti Armin Gheitasin esitys, joka vilahtaa ohi noin 45 sekunnissa huimaa 300 bpm:n tahtia. Tässä artikkelissa käydään läpi, mistä kappaleessa on kyse, miksi se on niin vaikea soittaa ja mitä nopeusennätyksistä todellisuudessa tiedetään.

Mikä on Kimalaisen lento?

Kimalaisen lento (ven. Полёт шмеля, engl. Flight of the Bumblebee) on venäläisen säveltäjän Nikolai Rimski-Korsakovin (1844–1908) sävellys. Se ei ole itsenäinen konserttikappale, vaan alkujaan lyhyt orkesterivälisoitto oopperasta Tsaari Saltanin tarina, jonka Rimski-Korsakov sävelsi noin vuosina 1899–1900. Ooppera perustuu Aleksandr Puškinin satukertomukseen, ja se kantaesitettiin Moskovassa vuonna 1900.

Vaikka välisoitto kestää yleensä vain noin minuutin tai puolitoista, siitä on tullut yksi klassisen musiikin tunnetuimmista pätkistä. Se soi mainoksissa, elokuvissa, piirretyissä ja soittokellona kännyköissä – usein ilman, että kuulija edes tietää kappaleen alkuperää.

Mistä kappale kertoo?

Oopperassa välisoitto kuvaa kohtausta, jossa satuprinssi muuttuu taikuuden avulla kimalaiseksi ja lentää taikasaarelta meren yli tsaarin hoviin. Musiikki jäljittelee hyönteisen hermostunutta, poukkoilevaa lentoa: ääni nousee ja laskee lakkaamatta, eikä se pysähdy hetkeksikään. Juuri tämä katkeamaton liike tekee kappaleesta niin tunnistettavan.

Miksi kappale kuulostaa kimalaiselta?

Kimalaisen surina syntyy lähes yhtäjaksoisista kromaattisista kuudestoistaosakuluista – eli nopeista nuoteista, jotka liikkuvat puoliaskel kerrallaan ylös ja alas. Kun nämä tiheät nuotit soivat vauhdilla peräkkäin, korva kuulee yhtenäisen, surisevan äänen pistemäisten sävelien sijaan. Orkesteriversiossa juoksutukset kiertävät viulujen, huilujen ja klarinettien välillä, ja taustalla sykkivät terävät rytmi-iskut. Alkuperäistä taustaa valottaa tarkemmin myös suomenkielinen Wikipedia.

Armin Gheitasin huiluesitys: 300 bpm ja 44,85 sekuntia

Verkossa laajalti jaettu esitys on peräisin huilisti Armin Gheitasilta, joka ottaa haasteekseen soittaa Kimalaisen lennon metronomin tahdissa 300 bpm. Tällä tempolla koko kappale on soitettu läpi noin 44,85 sekunnissa. Video nousi laajempaan tietoisuuteen, kun ilmiösivusto The Awesomer nosti sen esiin otsikolla ”World’s Fastest Flute Player”.

On hyvä ymmärtää, mitä luku 300 bpm (iskua minuutissa) tarkoittaa. Se on metronomin asetus, joka kertoo perussykkeen nopeuden. Koska Kimalaisen lennossa jokaiselle iskulle osuu useita kuudestoistaosia, soittajan sormet ja kieli joutuvat tuottamaan kymmeniä erillisiä nuotteja joka sekunti. Tämä on poikkeuksellisen kova tahti huilulle, jolla kieli vastaa jokaisen äänen aloittamisesta.

Gheitasin kanavalta löytyy myös muita teknisesti näyttäviä esityksiä, kuten Michael Jacksonin Thrillerin sellosovitus ja Kimalaisen lennon kontrabassoversio. Ne muistuttavat, että sama kappale toimii lähes millä soittimella tahansa, kunhan soittajalla riittää nopeutta ja tarkkuutta.

Onko hän todella ”maailman nopein huilisti”?

Tähän kannattaa suhtautua varauksella. Kyseessä on ennen kaikkea viraaliksi noussut taidonnäyte, ei virallisesti vahvistettu ennätys. Guinnessin ennätysten kirja on todentanut nopeimpia Kimalaisen lennon esityksiä esimerkiksi viululle, mutta huilulle ei ole omaa virallista sarjaa. ”Maailman nopein” on siis esittäjän oma luonnehdinta, ei puolueettomasti mitattu tulos. Se ei vähennä suorituksen vaikuttavuutta – se vain kertoo, ettei kyseessä ole sertifioitu maailmanennätys.

Miksi Kimalaisen lento on niin vaikea soittaa?

Kappaleen vaikeus ei johdu monimutkaisesta melodiasta vaan sen armottomasta tiheydestä: kymmenittäin nuotteja sekunnissa, lähes ilman taukoja hengittää. Huilistille haaste jakautuu kolmeen osa-alueeseen.

Kaksois- ja kolmoiskieli

Jokainen huilun ääni aloitetaan ”kielittämällä” eli katkaisemalla ilmavirta hetkeksi kielellä. Hitaissa kappaleissa riittää yksinkertainen kieli (yhtä tavua, esim. ”tu-tu-tu”), mutta Kimalaisen lennon vauhdissa se ei pysy perässä. Tällöin käytetään kaksoiskieltä, jossa vuorottelevat kaksi eri tavua (”tu-ku-tu-ku”), ja joskus kolmoiskieltä. Näin kieli ehtii tuottaa kaksi tai kolme iskua samassa ajassa kuin yksinkertainen kieli yhden. Puhdas ja tasainen kaksoiskieli äärinopealla tempolla on yksi puhallinsoittamisen vaativimmista taidoista.

Hengitys ja kiertohengitys

Koska kappaleessa on hädin tuskin taukoja, soittajan on varastettava hengitykset huomaamattomasti lyhyistä rauhallisemmista kohdista. Osa taitureista käyttää kiertohengitystä: tekniikkaa, jossa ilmaa puhalletaan ulos poskiin varastoidusta ilmasta samalla kun nenän kautta hengitetään sisään. Näin ääni ei katkea lainkaan. Kiertohengitys ei ole huilulla pakollista, mutta se auttaa pitämään surinan yhtenäisenä.

Sormitekniikka ja tarkkuus

Kielen lisäksi sormien on osuttava jokaiseen läppään juuri oikealla hetkellä. Yksikin myöhässä tai etuajassa oleva sormi kuuluu heti sotkuna. Kun tempo nousee 300 bpm:ään, pienikin virhe moninkertaistuu. Siksi kappaletta harjoitellaan tyypillisesti aloittaen hitaasta tempoista ja kiristäen metronomia asteittain vasta, kun jokainen nuotti soi puhtaana.

Nopeusennätykset: kuka soittaa Kimalaisen lennon nopeiten?

Kilpailu siitä, kuka soittaa kappaleen nopeiten, on oma ilmiönsä. Parhaiten dokumentoidut ennätykset koskevat viulua, jolla Guinnessin tuomarit ja filharmonikot ovat arvioineet suorituksia.

Viulu ja Guinness-ennätykset

• Ben Lee soitti kappaleen akustisella viululla ajassa 1 min 4,21 s. Tahti oli yli 13 nuottia sekunnissa, ja suoritusta arvioivat Guinnessin edustajat sekä Lontoon ja New Yorkin filharmonikkojen muusikot.
• David Garrett piti aiemmin ennätystä ajalla 1 min 5,26 s – Lee siis ohitti hänet reilulla sekunnilla.

Jo nämä luvut havainnollistavat, kuinka poikkeuksellinen noin 45 sekunnin tulos olisi millä tahansa soittimella. Tällaisten ennätysten virallistaminen edellyttää tarkkoja sääntöjä: metronomin tahtia, nuottien kuuluvuutta ja riippumattomia tuomareita.

Muut soittimet

Kappaletta on taiteltu nopeuskilpailuksi myös kitaralla, pianolla, sellolla ja jopa kontrabassolla. Sähkökitaristien keskuudessa liikkuu väitteitä hyvin korkeista tempoista, mutta monet niistä ovat vahvistamattomia tai nauhan nopeuttamisen tulosta – siksi niihin kannattaa suhtautua kriittisesti. Luotettavimpia ovat esitykset, jotka on mitattu valvotuissa olosuhteissa. Nopeusennätykset ovatkin sukua muille Guinnessin ennätysten kirjaan päätyneille äärisuorituksille: kiehtovia, mutta tarkkaan määriteltyjä.

Kimalaisen lennon kuuluisimmat sovitukset

Koska kappale tarjoaa esittäjälle tilaisuuden loistaa nopeudella, siitä on tehty satoja sovituksia. Yleisradion levystössä oli jo vuonna 1986 noin 70 erilaista levytystä. Tyypillisten soolosoittimien – viulun, pianon ja huilun – lisäksi sitä on soitettu muun muassa nokkahuilulla, fagotilla, saksofonilla, harmonikkatriolla ja balalaikkaorkesterilla.

Ilmiö jatkuu edelleen. Nettivideoissa Kimalaisen lento soi harvinaisilla ja kotitekoisilla soittimilla, ja se on innoittanut keksijöitä kokeilemaan kappaletta esimerkiksi harvinaisilla soittimilla kuten viola organistalla ja wheelharpilla. Pienimmillään kappaletta on yritetty puristaa jopa maailman pienimmän pianon muutamalle koskettimelle. Toisessa ääripäässä soittimien historiaa edustaa 400-vuotias kitara, joka muistuttaa, kuinka pitkälle taitureiden soittimet ulottuvat.

Kappale populaarikulttuurissa

Kimalaisen lento on karannut konserttisaleista osaksi arkista mediakuvastoa. Ehkä tunnetuin esimerkki on 1960-luvun yhdysvaltalainen televisiosarja The Green Hornet, jonka tunnusmusiikki pohjautui Rimski-Korsakovin kappaleeseen. Sovituksen teki Billy May, ja sen soitti trumpetilla jazzmuusikko Al Hirt. Hirtin tulkinta tunnetaan myös lempinimellä ”Green Bee”, ja se päätyi sittemmin muun muassa Quentin Tarantinon elokuvan Kill Bill (2003) musiikkiin.

Kappaletta kuulee jatkuvasti myös piirretyissä, mainoksissa ja urheilutapahtumissa – esimerkiksi taitoluistelun ja voimistelun ohjelmamusiikkina, koska sen kiihkeä sävy sopii nopeatempoiseen suoritukseen. Juuri tämä tuttuus tekee siitä niin käyttökelpoisen: muutama sekunti surinaa riittää viestimään vauhtia ja hälinää ilman sanoja. Samalla se madaltaa kynnystä klassiseen musiikkiin, sillä moni tunnistaa melodian vaikkei osaisi nimetä säveltäjää.

Kuinka kappaletta kannattaa harjoitella?

Kimalaisen lento ei ole aloittelijan ensimmäinen kappale, mutta sitä voi lähestyä järjestelmällisesti. Yleisimmät vinkit harjoitteluun ovat:

• Aloita hitaasti. Soita nuotit ensin niin verkkaisesti, että jokainen osuu varmasti oikein. Vauhti tulee vasta tarkkuuden jälkeen.
• Käytä metronomia. Nosta tempoa muutama piste kerrallaan vasta, kun edellinen vauhti sujuu puhtaana.
• Pilko pätkiin. Harjoittele vaikeita tahteja erikseen sen sijaan, että toistat koko kappaletta kerta toisensa jälkeen.
• Erota tekniikat. Treenaa kielitys ja sormitus aluksi erikseen ja yhdistä ne vasta, kun kumpikin toimii.
• Nauhoita itsesi. Oma korva pettää vauhdissa; nauhoitus paljastaa, mitkä nuotit jäävät epäselviksi.

Kappale sopii motivoituneelle keski- tai edistyneen tason harrastajalle sekä tietysti ammattilaisille. Aloittelijalle se toimii parhaiten innostavana tavoitteena, ei pakollisena läksynä.

Yleisiä väärinkäsityksiä

Kimalaisen lentoon liittyy muutama sitkeä harhaluulo:

• ”Nopein voittaa aina.” Pelkkä vauhti ilman puhtautta ei vakuuta. Hyvässä esityksessä jokainen nuotti kuuluu erikseen, vaikka ne seuraavat toisiaan salamannopeasti.
• ”Kappale on sävelletty soolokappaleeksi.” Alun perin se on orkesterivälisoitto; kuuluisat soolosovitukset ovat tulleet vasta myöhemmin.
• ”Kaikki verkon ennätysvideot ovat aitoja.” Osa äärinopeista versioista on nopeutettu jälkikäteen. Luotettavimpia ovat valvotut, mitatut suoritukset.

Vauhti on siis vain yksi ulottuvuus. Samalla tavalla kuin maailman nopein eläin hämmästyttää luvuillaan, Kimalaisen lennon lumo piilee yhtä lailla hallinnassa ja tarkkuudessa kuin pelkissä sekunneissa.

Usein kysytyt kysymykset (UKK)

Kuka sävelsi Kimalaisen lennon?

Kappaleen sävelsi venäläinen säveltäjä Nikolai Rimski-Korsakov. Se on orkesterivälisoitto hänen oopperastaan Tsaari Saltanin tarina, joka valmistui noin vuosina 1899–1900.

Miksi kappale kuulostaa kimalaiselta?

Vaikutelma syntyy lähes yhtäjaksoisista, puoliaskel kerrallaan liikkuvista kromaattisista nuoteista. Nopeasti soitettuna erilliset sävelet sulautuvat yhtenäiseksi surinaksi, joka muistuttaa hyönteisen lentoa.

Kuinka nopeasti Kimalaisen lento voidaan soittaa?

Tavanomainen tempo on noin 160–200 bpm, jolloin kappale kestää reilun minuutin. Ennätyksellisissä esityksissä aika puristuu lähelle minuuttia tai jopa sen alle; huilisti Armin Gheitasin viraaliversio etenee 300 bpm:n tahdissa noin 44,85 sekunnissa.

Onko huilulle olemassa virallinen nopeusennätys?

Ei vastaavaa kuin viululle. Guinnessin kirjaan on todennettu esimerkiksi viuluversioita, mutta huilulle ei ole omaa virallista sarjaa. ”Maailman nopein huilisti” on siksi esittäjän oma luonnehdinta, ei sertifioitu ennätys.

Voiko aloittelija oppia soittamaan kappaleen?

Täydellä nopeudella se on vaativa, mutta hitaasti harjoitellen ja tempoa vähitellen kiristäen moni edistyneempi harrastaja pääsee pitkälle. Avaimet ovat tarkka sormitekniikka, puhdas kaksoiskieli ja kärsivällisyys.