Uutisoimme eilen nykytavasta vakoilla tietokoneita, joka on mm. nämä kiinalaisista usb-laitteista asentuvat haittaohjelmat.

Kylmän sodan aikaan 70-luvulla käytiin tiukkaa vakoilukamppailua USAn ja Neuvostoliiton välillä.

IBM Selectric II

Yksi näistä vakoilu- ja vastavakoilutapahtumista oli USAn Moskovan suurlähetystön salakuuntelujupakka. Jostain saatiin tietää, että Neuvostoliitto salakuunteli lähetystöä. Lähetystö tutkittiin lattiasta kattoon. Lopulta seinän sisältä löydettiin antenni, mutta ei tiedetty mitä se lähettää.

Kaikki toimistotarvikkeet kuskattiin USAan tutkittavaksi. Lopulta paljastui IBM Selectric -kirjoituskone, jonka sisällä oli laitteisto, joka lähetti antennin avulla tv-signaalin muodossa kirjoituskoneella naputellut merkit eteenpäin.

Kasa potentiaalisia vakoiluvehkeitä

Keksintöä pidettiin ovelana, ja molemminpuolinen vakoilujatkumo jatkui. Mitään konfliktia ei siis syntynyt.

Mikäpä sen helpompi tapa vakoilla, kuin vastaanottaa jokainen kirjoituskoneen lyönti.

Vakoilussa oleellista on tietenkin, että vakoiltava osapuoli ei saa tietää, että tätä vakoillaan. Siksi varmaankin on näitä kaksois- ja kolmoisagentteja.

Muistutus vielä, että tuollainen keylogger-haittaohjelma asentuu helposti huomaamatta kiinalaisen usb-laitteen kautta ja niitä pitäisi välttää kytkemästä omaan tietokoneeseen.

Mata Hari oli kaksoisagentti (ks. wikipedia)

Lähde: Popular Mechanics

Edellinen artikkeliTässä testaillaan Wish-kaupan halpiselektroniikkaa (älykello, kamera-aurinkolasit, jouluprojektori, gopro-klooni, drone-lennokki)
Seuraava artikkeliVenäjän CyberTruck on kaunis ja terästä