Liukuportaiden historia: keksinnöstä nykypäivän insinööritaitoon

Liukuportaat kuuluvat kaupunkiympäristön arkisimpiin laitteisiin: niitä käytetään päivittäin kauppakeskuksissa, metroasemilla ja lentokentillä juurikaan ajattelematta, miten monimutkaisesta koneistosta on kyse. Silti liukuportaiden tarina ulottuu yli 160 vuoden taakse ja on kiehtova esimerkki insinööritaidosta. Tässä artikkelissa käydään läpi liukuportaiden historia ensimmäisistä patenteista nykypäivän jättivalmistajiin – sekä se, miten laitteet toimivat, keneltä ne ovat peräisin ja missä sijaitsevat maailman ja Suomen pisimmät liukuportaat.

Näin liukuportaat toimivat

Liukuportaat ovat sähkömoottorilla toimiva porrasmainen kuljetin, joka siirtää ihmisiä kerroksesta toiseen jatkuvana virtana. Sydämenä on moottori, joka pyörittää kahta päättymätöntä ketjua. Ketjuihin on kiinnitetty metalliaskelmat, jotka kulkevat kiskoja pitkin niin, että ne muodostavat nousevalla osuudella tasaiset portaat ja litistyvät ala- ja yläpäässä takaisin vaakatasoon.

Askelmien pinnassa on uritus, ja portaiden molemmissa päissä on kampakynnys – kamman kaltainen levy, jonka piikit menevät askelmien urien lomaan. Näin jalat ja vaatteet ohjautuvat turvallisesti pois askelman ja lattian välistä. Matkustaja pitää kiinni kumisesta käsijohteesta, joka liikkuu suunnilleen samaa vauhtia askelmien kanssa.

• Nopeus: tyypillisesti noin 0,5 metriä sekunnissa.
• Kaltevuus: yleensä 27–30 astetta.
• Turvallisuus: hätäpysäytyspainikkeet, kampakynnykset ja liukuesteet kuuluvat vakiovarustukseen.

Liukuportaat ovat vain yksi tapa liikuttaa ihmisiä ilman omaa ponnistelua. Sukua niille ovat vaakasuorat liukukäytävät sekä kekseliäät erikoisratkaisut, kuten norjalainen polkupyörähissi Trampe, joka auttaa pyöräilijät jyrkän mäen yli.

Ensimmäiset patentit ja keksijät (1859–1900)

Ajatus liukuvista portaista on vanhempi kuin moni luulee, ja sen kehittelyyn osallistui useampi keksijä eri puolilla Yhdysvaltoja ja Eurooppaa.

Nathan Ames ja pyörivät portaat (1859)

Ensimmäisen tunnetun liukuporraspatentin sai yhdysvaltalainen Nathan Ames 9. elokuuta 1859. Hänen keksintönsä ”pyörivät portaat” (Revolving Stairs) oli sivulta katsottuna kolmion muotoinen laite, jota olisi liikutettu käsivoimin tai hydraulisesti. Konetta ei koskaan rakennettu, eikä Ames ehtinyt nähdä ideansa toteutuvan.

Jesse Reno ja Coney Islandin liukuportaat (1892–1896)

Ensimmäiset toimivat liukuportaat rakensi yhdysvaltalainen Jesse W. Reno, joka patentoi ”kaltevan hissinsä” vuonna 1892. Vuonna 1896 hän pystytti laitteen huvitteluvälineeksi New Yorkin Coney Islandin huvipuistoon Old Iron Pier -laiturille. Kahden viikon aikana kymmenettuhannet uskaliaat kävijät kokeilivat noin 25 asteen kulmassa nousevaa ”liukurataa”. Reno perusti myöhemmin oman yhtiönsä, Reno Electric Stairways and Conveyors.

Charles Seeberger, G. A. Wheeler ja sana ”escalator”

Samoihin aikoihin G. A. Wheeler patentoi vuonna 1892 mallin, joka muistutti jo hyvin paljon nykyisiä liukuportaita. Wheelerin patentit siirtyivät keksijä Charles D. Seebergerille, joka kehitti niiden pohjalta litteät, limittäin lukittuvat askelmat ja loi laitteelle kaupallisen nimen. Sana escalator syntyi noin vuonna 1900: Seeberger johti sen latinan sanasta scala (”portaat” tai ”tikkaat”) lisäten siihen etuliitteen e- ja päätteen -tor, ja mallina oli myös sana elevator eli hissi.

Harrods 1898 – konjakkia ja hajusuolaa hermostuneille

Euroopan ensimmäisiin yleisölle avattuihin liukuportaisiin lukeutuvat Lontoossa marraskuussa 1898 esitellyt portaat, kun Harrodsin tavaratalo otti Knightsbridgen myymälässään käyttöön ”liikkuvat portaat”. Kyseessä oli oikeastaan kalteva liukuhihna, joka oli koottu 224 yhteen liitetystä nahkaosasta ja kulki vain ylöspäin. Laitteen oli kehittänyt ranskalainen Piat. Hermostuneille koeajajille tarjottiin portaiden yläpäässä konjakkia ja hajusuolaa toipumista varten – niin outo kokemus liukuvilla portailla matkustaminen tuolloin oli.

Otis nousee johtavaksi valmistajaksi

Käännekohta koitti vuonna 1899, kun Seeberger yhdisti voimansa Otis Elevator Companyn kanssa. Yhtiöt valmistivat ensimmäisen kaupallisen liukuporrasmallin Otisin tehtaalla Yonkersissa New Yorkin osavaltiossa, ja puinen malli voitti pääpalkinnon Pariisin maailmannäyttelyssä (Exposition Universelle) vuonna 1900.

Otis vahvisti asemaansa ostamalla alan patentteja ja kilpailijoita: se hankki Seebergerin oikeudet ja osti Jesse Renon yhtiön vuonna 1911, jolloin siitä tuli liukuportaiden hallitseva valmistaja. 1920-luvulla Otisin insinöörit David Lindquistin johdolla yhdistivät Renon ja Seebergerin ideat ja kehittivät nykyisen kaltaisen, uritetuilla askelmilla varustetun liukuporrastyypin.

Otis piti pitkään sanaa escalator tavaramerkkinään, ja kilpailijat joutuivat käyttämään omia nimiään, kuten Motorstair, Electric Stairway ja Moving Stairs. Vuonna 1950 Yhdysvaltain viranomaiset kuitenkin epäsivät Otisilta yksinoikeuden nimeen, koska sanasta oli tullut yleiskieltä.

Liukuportaat leviävät Eurooppaan ja maailmalle

Myös Euroopassa kehiteltiin omia malleja. Saksassa Hocquardt sai vuonna 1906 patentin keksinnölle nimeltä Fahrtreppe – sana on yhä saksan kielen nimitys liukuportaille. Sveitsiläinen Schindler esitteli oman versionsa 1930-luvun puolivälissä. Monet alkuaikojen pienet yritykset menivät nurin tai päätyivät suurempien ostettaviksi.

Liukuportaista tuli nopeasti olennainen osa julkista liikennettä. Lontoon maanalaisen Earls Courtin asemalle asennettiin vuonna 1911 Seeberger-tyyppiset portaat, jotka kulkivat noin 27 metriä minuutissa. Japanin ensimmäiset liukuportaat Otis toimitti Mitsukoshin tavarataloon vuonna 1914. Nykyään liukuportaat kuuluvat lähes jokaiseen metrojärjestelmään ympäri maailmaa – niiden merkityksen huomaa hyvin vaikkapa maailman metrokarttoja selatessa.

Suurimmat valmistajat tänään

Liukuportaiden ja hissien valmistus on keskittynyt muutamalle suurelle yhtiölle. Liikevaihdolla mitattuna suurimpia ovat Otis, Schindler, Mitsubishi Electric, KONE ja TK Elevator (entinen ThyssenKrupp Elevator). Suomalainen KONE on ollut alalla pitkään ja kasvoi kansainväliseksi muun muassa ostamalla ruotsalaisen Asea-Grahamin hissiliiketoiminnan vuonna 1968.

Ala on parhaillaan murroksessa: huhtikuussa 2026 KONE ilmoitti ostavansa saksalaisen TK Elevatorin noin 29,4 miljardin euron kaupalla. Jos viranomaiset hyväksyvät järjestelyn, syntyy maailman suurin hissi- ja liukuporrasvalmistaja. Kaupan odotetaan sulkeutuvan aikaisintaan vuonna 2027.

Liukuportaat Suomessa

Suomen ensimmäisinä liukuportaina pidetään yleensä Helsingin keskustan Stockmann-tavarataloon joulukuussa 1930 asennettuja puisia portaita, jotka toimitti berliiniläinen Flohr ja asensi Kone Oy. Osa lähteistä kertoo, että Turussa oli liukuportaat jo vuonna 1926, joten kunnia ”ensimmäisistä” on jossain määrin kiistanalainen. Uutuus keräsi joka tapauksessa suuria yleisömääriä, ja lehdistö vakuutteli portailla liikkumisen olevan sekä hauskaa että vaaratonta.

Suomen pisimmät liukuportaat löytyvät nykyään Espoon Finnoon metroasemalta, joka avattiin Länsimetron Matinkylä–Kivenlahti-osuuden mukana vuonna 2022. Aseman portaat ovat noin 78 metriä pitkät, ja niiden nostokorkeus on noin 34,5 metriä. Aiempi ennätys oli Koivusaaren metroasemalla (noin 76 metriä), ja sitä ennen pisimmät olivat Helsinki-Vantaan lentoaseman rautatieasemalla (72 metriä, nostokorkeus 31,5 metriä).

Maailman pisimmät ja erikoisimmat liukuportaat

Maailman pisimmät yksittäiset liukuportaat sijaitsevat Pietarin metrossa. Muun muassa Admiralteiskajan, Tšernyševskajan ja Ploštšad Leninan asemien portaat ovat noin 137 metriä pitkät ja nostokorkeudeltaan lähes 69 metriä – matka niillä kestää pari minuuttia.

Erikoisuuksiin kuuluu Hongkongin Central–Mid-Levels-järjestelmä, joka avattiin vuonna 1993. Se on yksi maailman pisimmistä ulkona sijaitsevista katetuista liukuporrasjärjestelmistä: kokonaispituutta kertyy yli 800 metriä ja korkeuseroa yli 135 metriä. Järjestelmä koostuu 20 liukuportaasta ja kolmesta kaltevasta liukukäytävästä, ja niiden kulkusuunta vaihtuu aamu- ja iltaruuhkan mukaan.

Kaarevat eli spiraaliliukuportaat olivat pitkään lähinnä suunnitelmapaperilla, kunnes Mitsubishi Electric toi ensimmäisen käytännöllisen mallin markkinoille 1980-luvun puolivälissä. Vaikka liukuportaat ovat teknisesti kypsä keksintö, insinöörit haaveilevat yhä uusista tavoista liikuttaa ihmisiä pystysuunnassa – jopa avaruushissistä asti.

Usein kysytyt kysymykset (UKK)

Kuka keksi liukuportaat?

Ensimmäisen liukuporraspatentin sai Nathan Ames vuonna 1859, mutta hänen laitettaan ei koskaan rakennettu. Ensimmäiset toimivat liukuportaat esitteli Jesse W. Reno Coney Islandilla vuonna 1896, ja Charles Seeberger kehitti niistä yhdessä Otisin kanssa kaupallisen version.

Mistä sana ”escalator” tulee?

Charles Seeberger loi nimen noin vuonna 1900 latinan sanasta scala eli ”portaat”. Suomen kielessä käytetään omakielistä sanaa liukuportaat.

Kuinka nopeasti liukuportaat kulkevat?

Tavallisesti nopeus on noin 0,5 metriä sekunnissa ja portaiden kaltevuus 27–30 astetta. Vauhti on mitoitettu niin, että portaille astuminen ja niiltä poistuminen on turvallista.

Missä ovat maailman pisimmät liukuportaat?

Pietarin metrossa, jossa useiden syvien asemien portaat ovat noin 137 metriä pitkiä. Suomen pisimmät ovat Espoon Finnoon metroasemalla, noin 78 metriä.

Ovatko liukuportaat turvallisia?

Kyllä, kun niitä käytetään oikein. Pidä kiinni käsijohteesta, seiso askelman keskellä äläkä anna kenkien tai vaatteiden hangata reunoja vasten. Hätätilanteessa portaat voi pysäyttää ala- tai yläpään hätäpysäytyspainikkeesta.