examplefundraisers

Olen löytänyt monia mielenkiintoisia härveleitä Indiegogo-nimiseltä joukkorahoitussivustolta. Alun perin kyseinen sivusto mahdollisti rahoituksen keräämisen ainoastaan jonkinlaisten uusien tuotteiden lanseeraamista varten, mutta nyt mukaan on lisätty mahdollisuus kerätä rahaa ilman tarvetta antaa mitään vastineeksi.

Uusi systeemi kulkee nimellä Indiegogo Life ja se on erotettu alkuperäisestä palvelusta omaksi alisivustokseen. Indiegogo Life:n avulla voi kerätä rahaa vaikkapa koulutusta tai sairaalahoitoa varten. Kampanjoihin panostavat saavat palkkioksi ainoastaan hyvän mielen ja nimensä rahoittajien joukkoon. Tukeminen onnistuu kuitenkin myös anonyymisti. Palvelu tarkastaa omien sanojensa mukaan rahaa tahtovien henkilöiden taustat melko tarkkaan, joten aivan satunnaista tarinaa sepittämällä ei rahoitustakaan pitäisi tippua.

Vaikka järjestelmä on upouusi, niin sieltä löytyy jo lukuisia rahaa tarvitsevia ihmisiä aina kitaraa syntymäpäivälahjaksi kaipailevasta miehestä leikkausoperaatiota tarvitsevaan potilaaseen.

Lähde

Indiegogo Life

Edellinen artikkeliRuntastic haluaa yhdistää virtuaalitodellisuuden ja urheilun
Seuraava artikkeliInsinööri pelastui ylinopeussakoilta mittanauhan avulla