https://www.youtube.com/watch?v=ONSYLZncpPs

Internetistä löytyy monenlaisia mielipiteitä, joiden takaa taas löytyy usein jos jonkinlaisia ihmisiä. Joskus myös sattuu käymään niin, että useammasta erilaisesta ajatusmaailmasta onkin apua esimerkiksi vuosia tutkijoita vaivanneen mysteerin ratkaisemisessa. Nyt rahoituspalvelu Indiegogo:ssa yritetään kerätä rahaa joukkoistamalla toimivaan ”tutkintayksikköön”.

CrowdSolve:n idea on se, että kuka tahansa turhaa vapaa-aikaa omaava voisi käyttää tämän hyödyksi ja pyrkiä etsimään uusia näkökulmia erilaisten ratkaisemattomien rikosten ratkomiseksi. Järjestelmä itsessään tarjoaisi poliisien ja tutkijoiden käyttämän materiaalin tällaisten innokkaiden ”yksityisetsivien” saataville. Tämän lisäksi systeemiin on tarkoitus kehittää työkaluja muun muassa datan visualisoimiseen sekä mahdollisten vinkkien lähettämiseen suoraan oikeille tutkijoille.

Noin 30 euron panostuksella rahoitukseen saa rikostutkimuksissa käytettyä dataa käsiinsä hypisteltäväksi ennen lopullisen ohjelmiston valmistumista. Noin 60 eurolla taas pääsee testaamaan palvelun beta-versiota, kunhan se ensin saadaan ulos. Tällainen systeemi kuitenkin herättää varmasti myös vastustusta, sillä uskon maailmassa olevan monia ihmisiä, jotka eivät tahdo rikosten tutkimustietoa kaikkien saataville.

Lähde

Edellinen artikkeliGerber GDC Zip Blade – Veitsenterä, joka kulkee mukana vetoketjussa
Seuraava artikkeliRuntastic haluaa yhdistää virtuaalitodellisuuden ja urheilun